TOP5 kesätuoksut

*) Sisältää mainoslinkkejä, Chloé PR-näyte, muut omia

Sateisen lauantain jälkeen aurinkoista sunnuntaita kaikille. Huomenna on kesälomani ensimmäinen päivä. Siitä sitten neljä viikkoa eteenpäin saa tehdä juuri sitä mitä tahtoo. Loma on myös siitä ihanaa aikaa, että voin käyttää joka päivä juuri niitä tuoksuja, joita haluan. Kodin ulkopuolisessa työssä toimin asiakaspalvelijana ja itselläni on vain kolme tuoksua, joita uskallan sinne yhden pienen suihkauksen laittaa. Kaikki sellaisia, joita myös tuoksuherkät tuttuni sietävät. Koitan näin mahdollisimman vähän ärsyttää ketään lähellä olijoita. Koska arjessa tuoksujen käyttö on hyvin rajattua tiettyinä päivinä, olen odottanut lomaa kuin kuuta nousevaa, että voin monen viikon ajan laittaa fiiliksen mukaan aamulla juuri sitä tuoksua, mitä haluan. 

Koska kesää on vielä jäljellä, ainakin omasta mielestäni se jatkuu elokuun loppuun asti. Ajattelin, että voisi olla hyvä jakaa tämän kesän käytetyimmät tuoksuni eli TOP5 kesätuoksut. Käytän näiden viiden  melko raikkaan tuoksun lisäksi, jonkin verran paria makeampaakin tuoksua (*Gucci Rush 2 ja *Juicy Couture Viva la Juicy Pink Couture), varsinkin ilta-aikaan. 


*CHLOÉ L'EAU – Läpikuultavaa herkkää romantiikkaa pullotettuna. Chloé L'Eau tuntuu yllä siltä kuin joku halaisi sinua rauhoittavasti. Jokainen meistä haluaa tuntea halauksen ympärillään, se luo turvallisuutta. Tuoksu avautuu raikkaalla pirskahduksella greippiä. Litsi tuo mukaan pehmeyttä ja ruusu hienostuneisuutta. Sydämessä lisää ruusua, jota herkkä magnolia täydentää. Pohja antaa makeutta, syvyyttä ja pehmeyttä. Ambran makeus, myskin pehmeys ja jäkälän kirpeys sekä setrin metsäisyys luovat täydellisen liiton, joka tasapainottaa tuoksun kukkaisuutta. Täydellinen tuoksu kesäpäiviin.


*HERMÉS UN JARDIN SUR LE NIL – Välillä minusta tuntuu, että olen kirjoittanut täällä blogissa tästä tuoksusta kaiken minkä voin. Silti joka kerran, kun teen näitä postauksia, tämä päätyy mukaan. En vaan voi jättää sitä pois, koska se on tuoksu, jota olen ostanut aina vain uudestaan ja uudestaan, siitä lähtien, kun ostin ensimmäisen pulloni vuonna 2006. On kulunut neljätoistavuotta ensikohtaamisesta Pariisin lentokentällä, enkä vieläkään ole kyllästynyt tuoksuun. Välillä on kausia, että pidän siitä hetken taukoa, mutta aina varsinkin kevään tullen palaan siihen takaisin. Un Jardin Sur Le Nil ei ole rantatuoksu, se on tuoksu joka virkistää. Siitä pitää huolen alun greippi. Erikoisen antinsa tuoksuun antavat porkkana, tomaatti ja vihreä mango. Sydäntuoksu on kukkainen: hyasinttia, lootuksen kukkaa, pionia. Pohjalla myskiä, iiristä ja kanelia. Un Jardin Sur Le Nil on tuoksu, joka pitää kokea ymmärtääkseen, mistä tässä on kysymys.


*JO MALONE PEONY & BLUSH SUEDE – Tänä kesänä tässä tuoksussa on ollut iso pala haikeutta nieltäväksi. Käytin tätä toissavuonna Rodoksen lomallamme viikon ajan aina iltaisin. Joten heti, kun suihkautan tuoksua, olen välittömästi takaisin Rodoksella. Tämä on tänä vuonna suloisen katkeraa, koska vallitsevan tilanteen vuoksi, päätimme pysytellä tänä kesänä Suomessa. Katsotaan, mitä ensi kesä tuo tullessaan. Tuoksu lumosi minut aikoinaan ensimmäisellä nuuhkaisulla. En ollut hetkeen haistanut mitään näin uniikkia. Se, että pystyn käyttämään viikon samaa tuoksua, niin sen todella täytyy olla nenääni ainutlaatuinen. Olenkin alkanut tulla siihen lopputulokseen, että nahka missä muodossa tahansa tuoksussa, niin se tekee siitä heti "mun jutun". En osaa selittää tarkasti, mutta nahan tuoksu tuo hajuvesiin sellaista äärimmäistä viettelevää pehmeyttä. Viettelevässä kukkaistuoksussa on taikaa, johon en ole hetkeen kyllästymässä. Mieheni haistaa ylläni vuoden aikana helposti sataakin erilaista hajuvettä, aika harvoin hän kommentoi mitään, mutta tätä tuoksua hän on kehunut parikin kertaa spontaanisti. 


*DOLCE & GABBANA LIGHT BLUE – Light Blue on eniten käyttämäni työtuoksu ja toki nyt lomalla koitan sen vuoksi vältellä sitä. Se ei silti sivuuta sitä tosiasiaa, että tämä on yksi parhaista kesätuoksuista ja yksi tämän kesän eniten käyttämiäni tuoksuja. Pullo on muuten aivan lopussa, enää tilkka pohjalla, joten voin pian avata uuden. Kukkaistuoksu ja klassikko julkaistiin vuonna 2001. Minähän en ihastunut tuoksuun heti, mutta vuodet ovat saaneet minut rakastamaan sitä. Turvaudun siihen usein muutenkin kuin töissä, koska ei ole tilannetta, aikaa tai paikkaa mihin se ei sopisi. Light Blue on harvoja tuoksuja, jota voi käyttää aina ja kaikkialla. Ylläni se on myös yllättävä kehujen kerääjä ulkopuolisilta. Olen viime aikoinakin saanut siitä monta kehua. Se on pirteä ja rento tuoksu. Samaan aikaan siinä on hienostuneisuutta, joka saa sen sopimaan myös juhlaan ja tärkeisiin hetkiin. Puraisu Granny Smith -omenaa tekee siitä raikkaan kirpeän. Raikkaan elämyksen täydentää sitruuna. Hienostunutta kukkaisuutta tuoksuun tuovat jasmiini, ruusu ja englanninsinililja. Ruusua on kuitenkin vain aavistus; edes minä, ruusutuoksujen ystävä, en juurikaan erota sitä. Pohja on lämmin ja tuo pehmeyttä – myskiä, seetripuuta ja ambraa. Jopa hivenen tummasta pohjasta huolimatta, tuoksusta ei tule liian syvä vaan se säilyttää kepeytensä ripauksella pehmeyttä ja makeutta.


*ELIZABETH ARDEN WHITE TEA – Jos minun pitäisi suositella todella edullista, mutta laadukasta tuoksua, sanoisin silmää räpäyttämättä – Elizabeth Arden White Tea. Pienintä kokoa saa usein alennuksella parilla kympillä, joka on huvittava hinta näin laadukkaasta tuoksusta. Tämä onkin edullisesta hinnastaan huolimatta hyvin uniikki tuoksu. Raikkaan kukkainen, hieman saippuainen ja ilmavan puhdas tuoksu, jossa on ripaus lohduttavaa puista lämpöä ja makeutta. Alkutuoksussa mandariinia, salviaa, saniaista ja sea breezea, joka tuo tuoksuun merellistä vivahdetta. Ei kuitenkaan liikaa, sillä liian merelliset alkavat usein itseäni yskittämään, tämä ei tee sitä. Sydäntuoksussa valkoista teetä ja iiristä sekä matea. Pohjatuoksu: ambraa, puuta ja tonkapapua. 

Mikä on sinun kesätuoksu?



  1. Kohtasin tovi sitten erään naisen, joka tuoksui niin hyvälle, että oli pakko kysyä mitä tuoksua hän käytti. Vastaus oli Elizabeth Arden White Tea. Tykkäsin tuoksusta niin hulluna, että aattelin että se voisi olla vaikka mun häätuoksu, mutta kun kokeilin testeriä kaupassa, tuoksu oli todella maskuliininen ja vähän pistäväkin. En tiedä eikö tuoksu vaan sovi mulle, vai oliko testeri pilalla. Oon kyllä useammankin kerran kohdannut pilalla olevia tuoksupulloja kaupassa ja se on ihan tosi ärsyttävää, kun ei tuoksuja haluais ihan sokkona ostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta kuulostaa siltä, et on pilalla. Maskuliininen ei ole missään nimessä, jonkun nenään voi olla hivenen "pistävä". Kaupoissa mun nenään tosi monet haisee oudoilta, ne on aivan liian kauan valossa ja lämmössä, jos ei ole tuoksu, joka ei ole tullut vastikään markkinoille, eikä siten ole ehtinyt kauaa hyllyssä muhia.

      Mun häätuoksusuositukset löydät muuten täältä (Arden oli myös jo silloin mukana): https://keyword-love.blogspot.com/2017/07/top5-parhaat-haatuoksut.html

      Poista
    2. Ai niin ja sen verran, nuuhkaise tuo Chloé L´Eau ja Burberryn She Blossom EdT. ;)

      Poista
  2. Miulla on näytepullo tuosta White Tea -tuoksusta, muistuttaa jonkin verran Avonin Pure tuoksua, mutta tämä on hieman lempeämpi :)

    Käyttelen noita minisuihkeita ja lisäksi löytyy H&M Pear, sekä The Body Shopin White Musk ja White Musk L'eau, Avon Pure ja pari Zoella Beautyn tuoksua. Niitä vaihdellen :D Nyt tosin suihkautin Elisabeth Ardenin White Tea tuoksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin joskus nuuhkaista tota Avonia, saanko siitä White Tea -fibat. :)

      Poista
  3. L'occitanen Verveine (joka on samalla mun suosikki joka paikan ja -ajan tuoksuni) sekä Cleanin Cool cotton. Inhoan saippuaisia tuoksuja, mutta sitrustuoksut kolahtavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cleanilta Fresh Laundry on mun ikuisuussuosikki. <3

      Poista
  4. Tuo White Tea on ollut mun ehdoton lempituoksu ensinuuhkaisusta lähtien, jopa Light Blue on jäänyt sen jalkoihin.

    Kauniita kesäpäiviä Jonna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on näissä ihan sama maku.

      Aurinkoista viikkoa Maikku! <3

      Poista
  5. Ihanat kesätuoksut sinulla! Minulla on kesätuoksuna tänäkin kesänä Escadan kausituoksu.
    Kaunista iltaa sinulle ja aivan ihanaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Escada sopii kyllä täydellisesti kesään. <3

      Ihanaa viikkoa Outi.

      Poista
  6. Mun nenään Light Blue tuoksuu sitruunalta ja juuri teroitetulta lyijykynältä :D Olen tullut tulokseen, että mun nenään seetripuu on vaan usein liikaa ja dominoi muut tuoksunuotit; toivoisin Light Bluen tuoksuvan enemmän siltä sitruunalta, joka esimerkiksi poikaystäväni nenään on se pääasiallinen tuoksunuotti kyseisessä hajuvedessä. Omaan nenään Light Blue on kuitenkin ihan kiva, mutta muutama ihminen lähipiirissäni vihaa kyseistä tuoksua, joten en enää uskalla käyttää sitä ollenkaan :D Yksikään suihkaus ei jää heiltä huomaamatta. Olisikohan tuossa tuoksussa sitten juuri tuo seetripuu, minkä ihmiset aistivat hyvin vaihtelevalla intensiteetillä.

    Ja sitten toinen tuoksunuotti, jonka kanssa minulla on paikoin ongelmia, on myski :D Tai no niitäkin on toki erilaisia, mutta esimerkiksi tuo Elizabeth Ardenin White Tea tuoksuu liikaa ambrettelta (?) omaan nenään. Sama ongelma koskee myös esim Jo Malonen Wood Sage & Sea Salt -tuoksua. Totta puhuen moni raikkaaksi kuvailtu tuoksu menettää omaan nenääni raikkautensa liian nopeasti, kun sekä puiset (vai pitäisikö sanoa metsäiset) että myskiset pohjatuoksut puskevat sieltä nopeasti pintaan. Tästä syystä mun on myös helppo ymmärtää, miksi joku kommentoi yllä White Tean tuoksuvan maskuliiniselta - ambrettehan on yleinen nuotti miesten tuoksuissa, ja jos sen kokee voimakkaana, tuoksuu moni sitä sisältävä naisillekin markkinoitu tuoksu miehekkäältä.

    Näin ollen juuri kesätuoksun löytäminen ollut itselleni haastavinta. Jo Malonen Peony & Blush Suede on ollut itselleni toimiva, samoin Aerinin Hibiscus Palm ja Balenciagan Florabotanica. Eli kukkaisilla tuoksuilla mennään. Ja oikein helteisillä ilmoilla Byredon Blanche toimii puhtautensa vuoksi erinomaisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, lyijykynältä. :D

      Mun iholla Light Blue on aika makea, jonka takia luulen, että saan siitä aika paljon kehuja, ei niinkään sitruunainen. Se muuttuu mulla jopa vaniljaiseksi. :D Mä olen monta kertaa ajatellut ostaa ton Aerinin Hibiscus Palmin ja sun kehujen myötä, ehkä taidan vihdoin ostaa sen. Aerinin Mediterranen honeysuckle kiinnostaa myös

      Poista
  7. Mulla on aikamoinen arsenaali tuoksuja, joita vaihtelen mielialan mukaan. En silti käytä niitä päivittäin, mutta useinmiten tartun tuohon White Teahen, Marc Jacobsin Daisy-versioihin tai Gucci Floraan. Light Blue on ollut munkin suosikkini alusta alkaen ja olen ostanut sitä ison pullon muutamia vuosia sitten, joten sitä riittää. Viimeisin ostokseni on D&G L'Imperatrice joka on superihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Guccin Flora on ihana, yks mun lemppari Gucceja. :)

      Poista
  8. Olipa taas kerran mielenkiintoisia tuoksuja tässä! Ligh Bluen oon halunnut itselleni jo pitkään, mutta toistaiseksi en oo sitä vielä hankkinut. Se onkin näistä ainut, jota olen edes tuoksutellut joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Light Blue on ihana, se on jännä, miten erilainen se on eri ihmisillä iholla. Mullahan se on aika makea. Kun taas yhdellä tutulla hyvinkin sitruunainen.

      Poista
  9. White Tea on ihana, samoin Un Jardin Sur Le Nil. <3 Dolcen tuoksu "kuuluu" serkulleni, joten sitä en käyttäisi vaikka ihana onkin. Jo Malonet muuttuu kovin sokerisiksi mun iholla, tai ainakin tähän asti testaamani.

    Nostan muuten isosti hattua, että huomioit noin kauniisti asiakkaat, ettet käytä voimakkaita tuoksuja töissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin ymmärrän ton, ettei jotain tiettyä voi käyttää, jos se on jonkun toisen "se tuoksu". :)

      En ja tosiaan meillä on myös toiset työntekijät toisinaan lähellä, joten en halua heitäkään ärsyttää. Joten tuoksun on oltava sellainen, että se tuoksuu vasta, jos mua esim. halaa. En halua, et työkaveritkaan saa migreeniä mun vuoksi. :)

      Poista
  10. Nyt ei tullut yllätyksiä, näistä juteltu. Täällä Tiffany vaihtui Loccitanen tuoksuun ja sitä on tullut suitsutettua joka päivä. Ardenin mandariini versio kiinnostelee, olisikohan se minkälainen, pitää kaupassa käydä nuuhkuttelemassa.

    Ihanaa maanantaita Jonna. <3

    VastaaPoista
  11. Sun tuoksupostauksen näkeminen feedissä saa mun sydämen läpättämään, innostun ihan valtavasti kun osaat niin hyvin kuvailla ja vertailla tuoksuja. Kiitos siis tästä! Nahkaisin tuoksu, jota olen koskaan haistanut on Yves Rocherin Vanille Noire, myös Boss Alivessa on mielestäni pohjalla pieni aavistus.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives