9.3.2015

Clarins Daily Energizer Lovely Lip Balm


Julkaisin pari viikkoa sitten postauksen, jossa vertailin onko huulilla väriä muuttavissa huulituotteissa eroa ja olihan niissä yllättävänkin paljonkin. Tuon jälkeen kokoelmani on kasvanut yhdellä tuotteella Clarinsin Daily Energizer Lovely Lip Balmilla. En tainnut aikaisemmassa postauksessani kertoa sitä, että nämä tuotteet ovat arkimeikkini kulmakiviä silloin, kun on kiire tai en jaksa taiteilla huulipunaa huulille. Näitä on helppo sipaista huulille ja lisäillä tarvittaessa päivän aikana. Samalla nämä kosteuttavat ja hoitavat.
Kun näin vuodenvaihteessa ensimmäiset lehdistötiedotteet Clarinsin uudesta Daily Energizer Lovely Lip Balmista, kiinnostuin tietenkin välittömästi. Retro 60-lukua henkivä pakkaus näytti kauniin raikkaalta ja erilaiselta. Tuon löytäisi helposti meikkipussukan pohjalta. Sokoksen 20% alennusseteli poltteli lompakossani, enkä ollut keksinyt oikein mitään mieluista ostettavaa, kunnes näin Hennan esittelyn Lovely Lip Balmista ja tiesin heti, minkä tuotteen kävisin kaupasta hakemassa.


Clarinsin tuote on pakattu "Eco-Chic" pakkaukseen ja retro-henkinen tuote onkin pakattu luontoa kunnioittaen. Normaalia kevyempi huulipunakotelo on valmistettu pahvista, jonka materiaali on saatu kestävän kehityksen menetelmin hoidettujen metsien puista valmistetusta paperista.
Huulivoiteen koostumus on kevyttä ja pehmeää. Se sisältää luonnollisia ainesosia kuten kaakao- ja karitevoita, sekä punaherukkauutetta, jotka suojaavat ja hoitavat huulten ihoa. Voide levittyy huulille pehmeästi ja levityksen jälkeen huulten pinta tuntuu pehmeältä ja joustavalta. Tuoksu on ihanan hedelmäinen.
Lovely Lip Balmissa on muiden kaltaistensa tuotteiden tapaan yksi jokaisen huulille mukautuva sävy. Tuotteen sisältämät väripigmentit reagoivat huulten ihon pH:n kanssa antaen huulille läpikuultavan ruusunpunaisen sävyn. Hennallahan tuote näytti huulilta kauniin pinkiltä. Aikaisemmin näitä tuotteita käyttäneenä, en toki itselleni odottanut ihan samanlaista lopputulosta, sillä näiden kanssa jälki on aina yksilöllistä, mutta lopullinen sävy omilla huulillani oli silti täysi yllätys...


Missä pinkki!?! Minun huulilla tuote muuttuu koralliseksi. Vaikka väri oli melkoinen yllätys, huomasin pitäväni siitä kovasti, sillä se näyttää itselläni luonnolliselta ja saa ilmeeseen lisää pientä hehkua. Eikä minulle mitään korallista ruusunsävyä vastaan ole, sillä tuon väristen ruusujen kerrotaan olevan intohimoinen valinta. Korallin sävyiset ruusut paljastavatkin saajalleen halua ja intohimoa. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan ajattele minun olevan "aina valmis" tämä huulillani. Hih.

Oletteko kokeilleet Clarinsin Lovely Lip Balmia?

Suositushinta:
Clarins Daily Energizer Lovely Lip Balm, 15€

3 kommenttia:

  1. Tiia K
    maanantai 9. maaliskuu 2015 at 12:12 (3 kuukautta ago)
    En ole kokeillut, mutta jo tuo tuubi näyttää houkuttelevalta. Korallihan on oikein ihana sävy. Jänniä nämä väriä muuttavat Lib Balmit. <3

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 9. maaliskuu 2015 at 13:07 (3 kuukautta ago)
    Ne on ja koukuttavia. :)

    Vastaa

    Liisa
    maanantai 9. maaliskuu 2015 at 12:44 (3 kuukautta ago)
    Aina valmiina! ;D Ihanan näköinen on <3

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 9. maaliskuu 2015 at 13:07 (3 kuukautta ago)
    Hah, joo. :D Enkä ole ollut edes partiossa. :p

    Vastaa

    Virpi
    maanantai 9. maaliskuu 2015 at 16:55 (3 kuukautta ago)
    Tuo on niin söpö! Pahvipakkaus on hyvä idea ja kuviointi tätä hetkeä.

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 9. maaliskuu 2015 at 17:49 (3 kuukautta ago)
    Mustakin se on nätti ja hintakin sopii monelle lompakolle. :)

    Vastaa

    Mousse / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi
    maanantai 9. maaliskuu 2015 at 17:13 (3 kuukautta ago)
    Koralli olisi just ihana kevääseen. Näitä voisi kai verrata värillisiin huulirasvoihin, joita mä käytän aina jos nopeasti haluaa väriä :)

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 9. maaliskuu 2015 at 17:50 (3 kuukautta ago)
    Mulla on jäänyt jotenkin värilliset huulirasvat ihan paitsioon (suotta), kun oon intopinkeänä näiden kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Pirjo
    tiistai 10. maaliskuu 2015 at 00:26 (3 kuukautta ago)
    Mulla ei ole koskaan ollut näitä pH:n mukaan muuttuvia tuotteita mutta idea on todella kiinnostava. Clarinsin tapauksessa tuote ei edes ole mitenkään katastrofaalisen kallis kokeilu. Olis kiva tietää millaiseksi minun huulet tämän tuotteen kanssa muuttuisivat.

    Vastaa

    Jonna H.
    tiistai 10. maaliskuu 2015 at 09:47 (3 kuukautta ago)
    Mäkin olin aika yllättänyt siitä, kuinka alhainen Clarinsin hinta oli. Onhan se kuitenkin selektiivistäkosmetiikkaa. Väri oli mulla todella erilainen kuin Hennalla, joka oli tavallaan hauska yllätys, koska oli päässänsä ajatellut millainen tää on ja sitten ei ollutkaan.

    Vastaa

    Emma
    tiistai 10. maaliskuu 2015 at 01:02 (3 kuukautta ago)
    Ihana pakkaus :) Näiden sekä huono että hyvä puoli on se, ettei aina oikein voi tietää mitä sävyä on ostamassa :D koralli näyttää ihanalta!

    Vastaa

    Jonna H.
    tiistai 10. maaliskuu 2015 at 09:48 (3 kuukautta ago)
    Juu tulee sellainen sika säkissä -osto-olo. :D Näitä voisi varmaan testata ennen ostoa, mutta, no tykkään elää jännittävää elämää. :D

    Vastaa

    Nella / Neiti Minttukihara
    tiistai 10. maaliskuu 2015 at 19:56 (3 kuukautta ago)
    Tää ois taas niin mun juttu :) Mut noita huulituotteita jo löytyy niin pitää varmaan toistaseks jättää välistä.

    Vastaa

    Jonna H.
    tiistai 10. maaliskuu 2015 at 20:00 (3 kuukautta ago)
    Multakin löytyy, mutta olin heikko, enkä vaan pystynyt. :D

    Vastaa

    Linda
    keskiviikko 11. maaliskuu 2015 at 10:03 (3 kuukautta ago)
    Ohhoh mikä sävy, todella kaunis! :) Mulla tämä tekee sellaisen pinkin, mutta paljon haaleamman kuin Hennalla. Varmaan tällä tai ensi viikolla laitan kuvan blogiin. :)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 11. maaliskuu 2015 at 13:58 (3 kuukautta ago)
    Mä olin tosi hämmentynyt aluksi tästä saamastani lopputuloksesta, koska no mä odotin sitä pinkkiä. Mutta ei valittamista, sillä jotenkin toi koralli on hyvä mun naamatauluun. :) Jään odottamaan sun kuvia.

    VastaaPoista
  3. Myy
    keskiviikko 11. maaliskuu 2015 at 17:56 (3 kuukautta ago)
    Mulle tämä tekee semmoisen hailakan persikan :) Ei yhtään niin selkeää väriä kuin Dior tai Jane.

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 11. maaliskuu 2015 at 18:28 (3 kuukautta ago)
    Täytyy sanoa, että aika jännä, kun näinkin paljon erilaisia lopputuloksia. :)

    Vastaa

    MaaLilla/Jenni
    torstai 12. maaliskuu 2015 at 18:10 (3 kuukautta ago)
    Ihana! Mun oli pakko mennä ja hakea tämä myös! Ja mikä ihana aprikoosin tuoksu siitä lähteekään. Nam.

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 12. maaliskuu 2015 at 18:13 (3 kuukautta ago)
    Niin lähtee! Puolet käyttömukavuutta se ihana tuoksu. ;)

    Vastaa

    Pirkko
    sunnuntai 22. maaliskuu 2015 at 10:08 (2 kuukautta ago)
    En ole kokeillut mutta ihan ihana tuo väri <3 tykkään valtavasti ja hylsy raikas ja uudenlainen kymmenen pistettä myös sille.

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 22. maaliskuu 2015 at 17:39 (2 kuukautta ago)
    Tykkään myös, hylsy on tosi ei Clarinsmainen, mutta hyvällä tavalla. :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown