Kolme parasta tuotetta meikin alle



Arvatkaapa mitä? 

Olen jämähtänyt. Jämähdys koskee sitä, että miten valmistelen ihoni meikin alle. Tämä syksy on ensimmäinen, ettei pintakuivuus ole vaivannut ihoani lähes lainkaan, syy voi olla osin pitkään jatkuneissa lämpimissä säissä tai aloittamissani uusissa lisäravinteissa, mutta kuitenkin. Ihossani on tiettyä herkkyyttä, mutta muuten se on lähes normaali. En muista koska näin olisi viimeksi ollut. Viimeiset viikot olen aamuisin käyttänyt meikin alle vain kolmea tuotetta. Joka kerran meikki istuu kasvoilla älyttömän nätisti ja kestää koko päivän, niin hyvin, etten ole uskaltanut edes lähteä kokeilemaan muuta.

Olen vuosien aikana kokeillut iholleni mitä erinäisempiä yhdistelmiä, mutta mikään ei koskaan ole toiminut yhtä hyvin. En väitä, että tuotteiden tarvitsisi olla juuri nämä mitä itse käytän, mutta kannattaa kokeilla kolmen samantapaisen tuotteen yhdistelmää, jos sattuu kaapista löytymään. 

Aamulla pyyhin ensimmäiseksi kasvot misellivedellä. Tämän jälkeen teen Whamisan Tonereilla kolminkertaisen kosteutuksen eli kerrostan toneria kolme kertaa kasvoille. Tämä on se tärkein vaihe. Olen vaihdellut vähän oman ihotuntumani mukaan kolmen erilaisen Whamisan Tonerin välillä, Deep Richia käytän harvemmin, ainoastaan jos iho tuntuu tosi kuivalta (tämä voi olla liiankin hoitava), muuten käytössä on melkein aina Original, mutta kesällä käytin myös toisinaan Refreshia. Luulen, että suurin taika koko jutussa on Whamisan ansiota, eli vaikka vaihtelisitte muita kahta tuotetta, niin aina alle Whamisaa kolme kerrosta. Kaikissa kolmessa on mukavan "täyteläinen" vesimäinen koostumus, Rich toki hivenen paksumpi kuin kaksi muuta. 

Tämän jälkeen hoitoveden antama kosteus kannattaa lukita iholle ja itse teen sen kevyellä seerumilla. Tärkeää onkin valita kosteuttava, mutta silti mahdollisimman kevyt tuote. Terre d'Ocin lisäksi olen käyttänyt myös Lovely Dayn Bloom Hydration Nectar -seerumia*, joka toimii yhtä loistavasti meikin alla kuin Terre d'Ocin Sérum Éternel Oriental Fig -seerumikin.

Tämän jälkeen lisään iholle primerin. Ensimmäisellä kierroksella en ollut hirveän ihastunut Guerlain Météorites Baseen, mutta päätin antaa tuotteella kuitenkin toisen mahdollisuuden ja se kannatti, uuden pullon pinta on alkanut hupenemaan melkoista vauhtia. Primer tuo iholle todella kaunista vienoa heleyttä, pidentää meikin kestoa ja toimii loistavasti alle laittamani combon kanssa. 

Pakko vielä lopuksi tunnustaa, että olen tehnyt näiden kolmen tuotteen lisäksi myös meikkivoidejämähdyksen... Arvaatteko mikä tuote on kyseessä?

Se on tietenkin Misshan Perfect Cover B.B Cream SPF 42, josta kirjoittelin teille jo kesällä. Meikkivoide on osoittautunut päivittäisessä käytössä vieläkin paremmaksi, mitä siitä kesällä ajattelin. Parasta on kesto. BB-voide kestää iholla lähes aamusta iltaan muttumattomattana, eikä mene juonteisiin. Rakastan myös sitä, kuinka helppoa se on sutaista aamulla kasvoille ennen töihin menoa pelkästään sormin. 


Mitkä ovat luottotuotteesi meikin alle? Oletteko kokeilleet kerrostaa hoitovettä meikkipohjan alle?

*Terre d'Oc PR-näyte saatu Naturellementilta, muut omia.



  1. Hoidan kerroselemiset iltaisin, joten aamuisin ei ole tullut sellaista tehtyä. Ihan uusi juttu, eipä ole tullut mieleen otaa aamurutiiniin. Et siis käytä mitään kosteusvoidetta tai päivävoidetta meikin alla?
    Kivaa sunnuntaita Jonna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan käytä, ei tarvitse enää voidetta, kun on hoitovettä tuo kolme kerrosta ja seerumi, lisäksi tuo kolme kerrosta on hyvä, se antaa kosteutta mutta silti imeytyy ihoon, eli iltaisin tehtävä 7 skin method on liikaa, koska se jättää jo sellaisen "lähmän" iholle. Kolme kerrosta tekee tosi nopeasti ja se on just sopiva. Sehän täyteläistääkin kasvot heti.

      Ihanaa sunnuntaita Sari. <3

      Poista
  2. Mulla on tota Meteoritesia ja viime keväänä yritin käytellä mutta vaihdoin nopeasti takasin Benefitin Porefessionaliin. Ehkä oli liian kuuma ja mun sekaiholle ei käy. Tosin näin vanhemmiten iho on lähinnä normaali. Nyt voisin kokeilla näillä ohjeilla uudelleen ja avata Hullareilta ostetun Guerlainin hoitoveden ja seerumin ja kokeilla niitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän voit tehdä niin, että painele sille kiiltelevälle alueelle Benefitiä ja levitä muualle kasvoille Guerlain, toimii varmasti. :) Benefit kuitenkin hillitsee sitä kiiltoa paremmin. Olisin kuitenkin tosi kiinnostunut kuulemaan myös, että hillitsisikö tuo kevyt hoitovesi & seerumi combo myös sen verran rasvoittumista, että Guerlain voisi jopa yksinään riittää. ^_^

      Poista
  3. Heh, saapi jämähtää, jos löytyy sopiva kombo! Minulla onkin uuden hoitoveden etsintä juuri käynnissä ja olen miettinyt tuota Whamishaa tai Ostolakossa Virven suosittelemaa Huxleyta. Minullakin oli käytössä hiljattain tuo Guerlainin Base ja olin jopa helpottunut, kun sain sen käytettyä loppuun. Joku siinä ei vain toiminut minun ihollani. Misshan bb voide on myös minulla ja alku harmauden sulauduttua ihooni, on voide mitä parhain! Mukavaa sunnuntaita Jonna! t HennaA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missha on tosiaan harmahtava, itse sekoitan aavistuksen sen joukkoon Misshan 27 siis ihan pisaran, jolla saan siihen vähän lämpöä. Hyvä kun niitä saa pikkutuubeissakin, niin ostan tuota sekoitusväriä aina sen minipurkin, koska sitä menee niin vähän ja isomman sitä perussävyä mitä käytän. :) Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan kolmea hoitovesi kerrosta, luulen, että se on juuri se salaisuus tässä, itse huomaan heti miten se nopea kerrostus täyteläistää kasvot.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen idea kerrostaa hoitovettä kolme kerrosta...minulla on juuri käytössä Sensain hoitovesi ja seuraavaksi käyttöön tulee Is Clinicalin hoitovesi...siinä on onneton suihke...ei mitään hienoa sumua vaan kunnon räiskäys. Täytyy sitä alkaa suihkuttaa käden kautta. Ja tuo Misshan bb voide on paras. Yhden tuubin oon käyttänyt jo. Nyt yritän käyttää pari meikkivoidetta pois ja palata sitten Misshan pariin. Kiva postaus kiitos🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iS Clinicalia on tosiaan parempi käyttää käsien kautta ja muutenkin suosittelen sitä tän tekniikan kanssa, sillä tarkoitus on nimenomaan painella kolme kerrosta hoitovettä ihoon ja käsien kautta onnistuu oikeastaan parhaiten. 🙂

      Misshan BB voide on kyllä loistava, kestävyys on uskomaton. 👍

      Kiitos, tosi kiva kuulla että postaus miellytti. 🤗

      Poista
  5. Mä oon viime aikoina mennyt aika simppelillä pohjustuksella, kun oon käyttänyt haastavampaa meikkivoidetta. Sen alle kaikki kerrostaminen, tai hoitonesteet on ihan no-no :D Mutta ihanaa, että sä rakastuit Mishaan, se on yks mun suosikeista! Se on mun mielestä myös ehdottomasti yksi kestävimmistä meikkipohjista ja se on siitäkin ihana, ettei sen kanssa tarvi tehdä sellaisia ihmeellisiä kikkailuja, mitä nyt mulla nyt käytössä olevan meikkivoiteen kanssa joutuu tekemään. Missha levittyy aina nätisti, on siis nopea käyttää ja tosiaankin, mun mielestä superkestävä. Iho myös näyttää ihana freesiltä sen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tajua miten se voi olla niin kestävä? 😮 Mulla helposti kuluu meikkivoide esim. Nenänpielistä ja menee just silmien juonteisiin, mut toi ei liiku mihinkään. Näyttää silti tosi luonnolliselta ja iho on heleä. ❤️

      Poista
  6. Minä puunaan ja rasvailen iltaisin, aamulla vaan sudin meikit naamaan. Välillä kuule ihan nolottaa kertoa näitä mun meikkijuttuja täällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä nolota. :D Jokainen tyylillään, mun on pakko pohjustaa meikki hyvin tai näyttää pohja kamalalta. :D

      Poista
  7. Whamisa ja Meteorites kiinnostaisi. Dermalogica on ollut lemppari pitkään.

    Ihanaa päivää Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo vieläkään saanut aikaiseksi kokeilla tota Dermalogicaa, ehkä joku pvä :)

      Ihanaa viikkoa Tiia. <3

      Poista
  8. Olen tykännyt Aritaumin Pore Master -pohjustajasta ja nyt taitaakin olla jo kolmas tuubi menossa. Muuten olen ihon aamurutineista vähentänyt mm. putsarin ja mennyt pelkällä misellilinjalla jo tovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tuntematon brändi mulle tuo Aritaum, pitääkin perehtyä siihen. :)

      Poista
  9. Mä niin tykkään Whamisan originalista. Käytän sitä kuin essenceä vaikka se onkin kasvovesi nimellä, mutta ihan hoitonesteestä tämä menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tykkää Deep Richista, mut Originel taitaa olla munkin lemppari nyt kun oon pidempään kaikkia käyttänyt. :)

      Poista
  10. Hitsi, en oo koskaan ajatellut et hoitovesiä voisi kerrostaa. Pitää kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla, sitten yöksi voi kokeilla vaikka niin, että kerrostaa seitsemän kertaa tuon aamun kolmen sijasta ja sitten vaan lukitsee sen joko seerumilla tai voiteella niin aamulla iho on todella kimmoisan oloinen ja heleä.

      Poista
    2. Seitsemän 😮 ok.. kokeilen !

      Poista
    3. Kannattaa laittaa ihan muutama tippa/kerros, mut lupaan, että aamulla todella huomaa eron. Tota kannattaa tehdä vain iltaisin. :)

      Poista
  11. Alle Sensain hoitoneste ja seuraavaksi Sensain päivävoide. Hoitonesteen kerrostamista en ole osannut ajatellakaan, täytyypä kokeilla.
    - Seijahannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla, Sensai soveltuu siihen hyvin. ^_^

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives