14.4.2014

Pelottaa


Me kaikki pelkäämme jotakin. Pelko aiheuttaa sisäistä jännitystä, levottomuutta ja jopa kauhun ja paniikin tunteita. Yksi ilta nukkumaan mennessäni aloin miettimään asioita joita pelkään. Jännintä on, että kahdesta pelkäämästäni asiasta olen nähnyt myös painajaisia niin kauan kuin muistan. Monet peloistani liittyvät myös kuolemaan, mikä on erikoista, koska en pelkää omaa, enkä muiden kuolemaa. Pidän sitä luonnollisena tapahtumana ja osana elämää. Pelkoni liittyvät enemmän siihen, mitä ruumiille tapahtuu kuoleman jälkeen.

Pelkoni TOP 5:

Ruumiit – Näistä näen toistuvasti painajaisia. En todellakaan haluaisi nähdä kuollutta ihmistä, en tiedä miksi, mutta jo pelkkä ajatuskin saa minut tosi huonovointiseksi, ahdistuneeksi ja jopa paniikin valtaan. Luulen, että osa tästä kammosta tulee siitä, että minua on pienempänä kovasti yritetty taivutella katsomaan kuollutta tätiäni, joka kuoli nuorena tosi yllättäen. En suostunut, koska ajatus oli niin kamala. Koin painostuksen tuolloin todella ahdistavana.

Hautausmaat – Toiset pitävät näitä rauhallisena paikkana, missä on kiva kierrellä. Minä en. Tämä pelko osaksi varmasti johtuu ruumiiden pelostani. Minusta on jotenkin inhottavaa, pelottavaa ja ahdistavaa ajatella käveleväni mätänemässä olevien ruumiiden keskellä. Minulle tulee kylmät väreet, eikä mitenkään positiiviset. Pienenä muistan aina olleeni hautausmaalla käynnin aikana ahdistunut, varoin tarkoin astumasta polkujen ulkopuolella. Jouluisin välttelin parhaani mukaan "pakollisia" hautuumaakäyntejä. Nyt vanhempana, kun voin itse päättää, kierrän hautausmaat kaukaa. Voitte uskoa, että haluan kuoleman jälkeen tuhkauksen, jonka jälkeen ne tuhkat saa vaikka viskata taivaan tuuliin, kunhan ei viedä hautausmaalle, vaikka tuskinpa sillä enää siinä vaiheessa mitään väliä on. ;)

Käärmeet – Nämä lierot tulevat painajaisiini usein. En osaa selittää, mutta näissä on jotain todella pelottavaa. Olen pari kertaa epäonnekseni kohdannut käärmeen, sillä tuloksella, että olen juossut kurkku suorana huutaen toiseen suuntaan. En tiedä onko noissa tilanteissa säikkynyt enemmän käärme vai minä.

Ihmispaljous – Konsertit, täyteen ahdetut julkiset kulkuneuvot, Hullut Päivät jne. Ei kiitos. Kun ihmisiä on liikaa, oikein tunnen miten levottomuus, ahdistuneisuus ja pelko saavat minusta vallan. Joskus tällaisia tilanteita ei voi välttää ja silloin olen saattanut joutua poistumaan kesken paikalta. 

Yksinäisyys – Niin paljon kuin tykkäänkin olla yksin ja tarvitsen omaa aikaa, yksinäisyys pelottaa. En minä montaa ihmistä tarvitse, yksikin riittää, kunhan ei tarvitse olla yksin.

Mitä te pelkäätte?










54 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän munkin tehdä top 5? Aloin luetella ja tajusin, että nopeasti olin jo kirjoittanut viisi pelkoa.

    VastaaPoista
  2. Mä pelkään myös yksinäisyyttä. Lisäksi pelkään kuolemaa, ampiaisia, paarmoja, perussairauteni pahenemista, muita vakavia sairauksia, oksentamista (sitä kautta myös pahoinvointia) ja lapsettomuutta. Noi nyt tuli mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö saakin yllättävän nopeasti viisi aikaiseksi, vaikka tosi harvoin ihmiset puhuu asioista, jotka pelottaa...

      Poista
  3. Osittain samoja, hautausmaat ja ihmispaljous ahdistaa, ja yksin ollessa pelkään myös joskus, jos on pimeää. Hämähäkkejä ja paarmoja pelkään ihan kunnolla, ja sisätiloissa kaiken maailman ökkömönkiäiset saa kiljumaan ihan muuten vaan, kun ovat niin ällöjä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole pelännyt koskaan pimeää (asunut korvessa 19-vuotiaaksi), paitsi hetken aikaa mummon kuoleman jälkeen viime syksynä, mutta se meni onneksi ohi. Ei meinaten todellakaan mikään mukava tunne.

      Poista
  4. Karhuja!! Hemmetti vieköön, viettäisin kesällä mökillä paljon enemmän aikaa mut pumppu ei kestä sitä säikkymistä jokaisesta räsähdyksestä puskassa ja sitä ettei yöllä uskalla mennä vessaan :( Mulla tulee noi karhut uniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaiks! Ne on kyllä aika arvaamattomia otuksia. Onko sulla ollut jotain kohtaamista näiden kanssa, mistä pelko voisi johtua?

      Poista
  5. Tai no, muutaman noita pienemiä listasin mutta mulla kyllä pahin pelko on se läheisten menettäminen..

    VastaaPoista
  6. Olipa ajatuksia herättävä postaus, kiitos!

    Mulla itse asiassa tuon viiden keksiminen on aika hankalaa, sillä useasta asiasta kyllä huolehdin, murehdin ja osin niitä pelkäänkin, mutta varsinaisia ahdistusta ja pelkotiloja aiheuttavia pelkoja ei ole kuin muutama. Ykkösenä on niinkin naurettava asia kuin korkeat paikat ja jyrkät, kapeat portaat :( Näen usein painajaista, että tipun portailta ja putoan. Tämä on varmaan ainoa asia, joka vaikuttaa mun käyttäytymiseen esim. kaupungilla: liukuportaissa ja muualla on pidettävä itsensä koossa, sillä jos huomio rentoutumisesta herpaantuu niin paniikki on varma.

    Ymmärrän hyvin tuon ihmispaljouspelon, mutta mulla suhtautuminen ruuhkiin ja ihmismassoihin on tyystin erilainen: tunnen oloni jollain tapaa kumman turvalliseksi väkijoukossa. Viihdyn suurkaupungeissa ja alennusmyynnit eivät ole ikinä ahdistaneet ihmismäärän takia. Jollain tapaa jopa tykkään käydä Hullareilla fiilistelemässä sitä tunnelmaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, pystyispä joskus itsekin meneään Hullareille fiilisteleen! :D

      Poista
  7. Hyvin paljon samoja asioita kuin sinä, mutta kymmeniä ja kymmeniä vielä lisää! Minun hirveästi tekisi mieli kirjoittaa kaiken hömpän keskelle joskus paniikkihäiriöstäni mutta kyllä vain, pelkään sitäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoita ihmeessä, jos pystyt!

      Poista
    2. Mulla on Helena on ihan sama juttu. Omasta mielenterveydestä olisi hyvä kirjoittaa ihan noin opettavaisuudenkin nimissä, mutta sit sekin ahdistaa. Mulla ei ole tosin paniikkihäiriötä, mutta muita ahdistusongelmia kyllä. Ja juu pelkoja on vaikka muille jakaa...

      Poista
    3. Olen kyllä monesti ihmetellyt, miten rohkeasti olen tänne blogiin välillä juttujani kertonut. Se ei ole tosiaan helppoa, joten ymmärrän, että kaikki eivät siihen pysty, vaikka itse lukisin niin mielelläni näistä aiheista myös muista blogeista, koska tiedän, etten todellakaan ole ainoa.

      Poista
    4. Mun oli kans pakko tulla sanomaan, että ahdistuksesta ja muista vastaavista ongelmista valitettavan harva uskaltaa kirjoittaa. Olisi kiva tietää noin uteliaisuuden vuoksi, miten yleistä se on blogimaailmassa, varsinkin kun muutoin on tosi yleinen vaiva. Onneksi meillä on edes Jonna, joka uskaltaa tuoda näitä asioita esille. <3

      Poista
    5. Irina. <3 Onhan tässä riskinsä, jotkut ihmiset oikeasti pelkää sellaisia ihmisiä kuin minä. Se täytyy sanoa, että blogipiireissä tapaamani ihmiset ovat ihan mielettömän avoimia ja ihania ihmisiä. Kukaan ei ainakaan mielestäni ole katsonut minua koskaan oudosti, että tuossa se "kahjo" menee, vaikka olisikin lukenut täältä blogista mun mielenterveysjuttuja.

      Poista
    6. Eikä monet ahdistukset yms. useinkaan näy päälle päin ja sitä hämmästyy, kun kertoo sitten hurjempiakin juttuja.

      Poista
    7. Ei tosiaan näy. Ei sitä päälle päin tiedä, vaikka joku olisi syvästikin masentunut. Miten joku tuntematon ihminen tietäisi, kun ei lähimmätkään sitä huomaa.

      Poista
  8. Piti ihan ajan kanssa lukea. Minuakin pelottaa kuolema. Mietin usein että kohtahan tämä elämä loppuu ja haluaisin kyllä elää tätä pidempään, tuntuu että paniikki tulee. Lisäksi pelottaa että jään yksin että puolisoni kuolee paljon aiemmin. Mitäs sitten? Se pelottaa, miten pärjäisin? Pelkään myös perheenjäsenien menettämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin pelottaa, että puolisoni kuolee ennen mua, koska en todellakaan tiedä pystyisinkö järjestämään hautajaisia, koska kaikki niihin liittyvä pelottaa ja ahdistaa. Sitä kuoleeko hän ennen minua, en oikeastaan halua edes ajatella.

      Poista
  9. Sun blogi on ihana kun kirjoitat välillä syvällisimmistäkin aiheista. :) Minulla itsellä on karhu pelko, joka on vaikeuttaa liikkumista ulkona täällä maaseudulla. Sekä korkeat paikat ja korkeat liukuportaat. Lisäksi minulla ehkä vähän epätavallinen pelko miespelko. Se johtunee eräästä miesopettajasta, jonka tunnilla jännittäminen oli lähes paniikkikohtausmaista... Asiaa onneksi helpotti yksi positiivisempi kokemus toisesta mukavasta miesopettajasta. Myöhemmin tässä sitten valitsin itselleni miespsykologin, tavoitteena päästä pelosta eroon. En tiedä oliko sekään niin hyvä vaihtoehto sillä jännitin etukäteen ihan tolkuttomasti ja ensimmäisellä käynnillä näin vain sumua. Mutta onneksi jännitys on laskenut pikkuhiljaa ja nyt jopa pystyn katsomaan psykologia kohti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau tosi rohkea olet. Mulla on ollut psykologina menneinä vuosina mies, en ihan pystynyt avautumaan siellä jo olemaan oma itseni niin homma ei oikein edennyt, vaikka en edes kärsi miespelosta. ;) Toivottavasti sinulla lähtee homma toimimaan! Tuosta oppineena valitsin omaksi terapeutikseni naisen.

      Poista
  10. Mä pelkäsin vuosien ajan, että mun isä kuolee. Välillä pelko kävi niin pahaks etten saanu henkee ja yöt meni usein valvoessa. Sit se tapahtu. Täst on tosi vaikee avautuu tälleen täällä, mutta halusin osaa ottaa pelkokeskusteluun. Jollain tasolla sen jälkeen mä en oo sinänsä ihan pelännyt pelännyt mitään. Pelkääminen on erilaista. Asiat, jotka ahistaa, on sen sijaan lisääntyny, lyhyesti vois sanoo et kaikki ahistaa :/ Mut siihen saan onneks apua.
    Pelkään varmaan uudestaan todella läheisen ihmisen menetystä ja ampiaisia. Ampiaisia mä tuun varmaan pekäämään aina, koko ikäni oon pelänny niitä ja se on jo ihan fobia (=siinä ei ole mitään järkeä). Mä kuvittelen, että ampiaiset on tosi älykkäitä olentoja, jotka tahtoo mulle pahaa (tiiän tätä kirjottaessa, että tää on silleen hölmöö, mut heti kun huoneessa on ampiainen, järki katoaa).
    Musta se on todella ihanaa, että sä puhut muistakin aiheista, ja myös niistä vaikeammistakin. Tämmösissä pääsee iteki miettimään näitä asioita ja ehkä jos kykenee, niin avautumaan vaikeista asioista tälleen "kasvottomana". Mun on vaikee puhuu mun peloista, mut parempi niit on yrittää pikkuhiljaa availla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että rohkaistuit avatumaan! <3 Kuullostaa melkein silti, kun sinulla olisi ollut kolmas aisti isäsi asian suhteen. :(

      Minusta mikään pelko ei ole vähäteltävää. Itse olen saanut jonkun verran tuosta ruumiiden pelosta kuulla, että eihän siinä mitään ole luonnollinen juttu. Miten niin ei oo? Siinä vaiheessa, kun aina tressitilan ollessa päällä alan näkemään ruumiista painajaisia ja herään yöllä nihkeänä omasta kauhustani niin leikki on kaukana. Erikoisinta on, että ne ruumiit eivät tee unissa mitään. Mä vaan tuijotan niitä, vaikka pelottaa ja ahdistaa.

      Poista
  11. Riippusilloilla olen melkein mennyt paniikkiin. Kun ne heiluvat, niiden lankkujen välistä näkyy suoraan alas ja mistään ei voi ottaa tukea.
    Kyllä mua myös pelottaa joskus kävellä aamulla junalle (lähden tosi aikaisin) tai yöllä sieltä kotiin kun ketään ei näy missään.
    Työttömyys pelottaa ja se, että murulle sattuisi jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ikinä mennyt riippusillalla, eikä ole korkeanpaikankammoa, mutta olen kieltämättä monesti miettinyt, miten selviäisin tuollaisesta tilanteesta. Siinä on jotenkin niin monta epävarmuustekijää.

      Poista
  12. Hyvä kirjoitus! Antoi taas paljon ajatuksia. Mä pelkään kaiken muun lisäksi sitä etten pärjää. Epäonnistumista. On sekin kanssa kohde kun väistämättä sitä välillä kellahtaa kumoon niin henkisesti kuin fyysisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mun mies taitaa pelätä tuota pärjäämistä mun puolesta, lähinnä sitä, pärjäänkö minä, jos hänelle tapahtuu jotain.

      Poista
  13. Tämä oli todella mielenkiintoinen postaus. Voisin tehdä samantyyppisen omaan blogiin, jos et pahastu?

    Mä pelkään sammakoita. Monen mielestä pelkoni on huvittava eikä sitä oteta tosissaan juuri koskaan. Mulle tuputetaan aina sitä, että eihän sammakot tee mitään. No ei niin, mutta onko kaikki pelko niin järjellä selitettävää?

    Mäkin pelkään ruumiita. Tai kavahdan sitä ajatusta, että pitäisi nähdä kuollut ihminen. Tähän ikään asti olen päässyt ja nyt pari viikkoa sitten kun mammani kuoli, jouduin kohtaamaan tämän pelkoni. Kävimme Isännän kanssa saattamassa mamman tk:lta kappelille. Mua jännitti tosi paljon nähdä mamma arkussa, mutta ei se ollut yhtään niin kammottavaa kuin olin pelännyt etukäteen. Oikeastaan se oli tosi kaunis tilanne ja näytti siltä, että mamma nukkuu. Hän oli aivan itsensä näköinen ja hyvän värinenkin vielä. Mutta se tilanne tuli monta kertaa mieleen sen päivän jälkeen, siinä riitti prosessoitavaa. Se oli hyvin ristiriitainen tunne, se tuntui pahalta, mutta toisaalta se oli arvokasta. Vaikea pukea sanoiksi sitä tunnetta kun se tuntui itsestäkin niin kummalliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä!

      Niinpä, pelko ei ole järjellä selitettävä asia, jos olisi, meistä kukaan ei pelkäisi mitään. Olet muuten toinen tuttuni, joka ilmoittaa pelkäävänsä sammakoita. Jotenkin ymmärrän sen, ne saattavat loikata yhtäkkiä ja eiväthän ne mitenkään suloisia ole... ;)

      Poista
    2. Joo, sammakot on kans paha! Mä oon kerran jäänyt kotini vangiksi kokonaiseksi illaksi kun sammakko kyhjötti ulko-oven edessä enkä pystynyt lähtemään ovesta :/ Hyi hitto!

      Nonnu, mulla oli ihan sama kuolleiden kanssa. En halunnut aikaisemmin nähdä edes kuvia kuolleista, mutta pari vuotta kävin kanssa saattamassa mummoni tk:sta kappeliin ja se oli kaunis hetki. Se teki kuoleman paljon konkreettisemmaksi.

      Poista
    3. Apua! :/

      Mulla on varmaan se vika, että mä olen nähnyt pienestä asti kuvia kuolleista ihmisistä, arkusta makaavista ihan vauvoista ja nuoristakin ihmisistä. Mummon albumista niitä löytyi, kun ortodoksithan pitää arkun auki hautajaisissa ja niitä hautajaiskuvia minäkin näin. Nyt tuntuu, että parempi jos en olisi koskaan noita kuvia nähnyt, koska mulle tulee vilunväreet vieläkin niitä ajatellessa. :( Musta ne kuvat oli ihan kamalan pelottavia jo silloin.

      Poista
    4. Mä näin kuolleen ihmisen ensimmäisen kerran hieman alle täysi-ikäisenä, kun olin sairaalapulaisena sairaalassa pitkäaikaisosastolla. Mulle annettiin mahdollisuus nähdä, koska olin hetkeä aiemmin syöttänyt tämän vanhan rouvan ja koska hän nukkui pois ihan hetkeä myöhemmin, niin otin sen tietenkin aika isosti itseeni. Hän oli tosiaan ihan nukkuvan näköinen. Toisen kerran näin kuolleen ihmisen työni puolesta, kun olin mukana oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa. Sielläkin oli varsin nukkuvan näköistä porukkaa, eikä itse avauskaan ollut niin paha kuin olin kuvitellut. Ei tosin miellyttävääkään.

      Poista
  14. Eniten pelkään läheisten ja omaa kuolemaa, sekä esiintymistä. Esiintymispelko on kiusallinen, päivittäin elämää häiritsevä asia, kun taas kuolema hieman kaukaisempi, mutta välillä enemmän mielessä oleva asia. Onneksi molempia pelkoja voi työstää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota omaa ruumiiden pelkoa on omassa terapiassani jonkun verran käsitelty, mutta en tunnu pääsevän siitä yli. Se on ja pysyy. :( Onneksi pelkoja kuitenkin voi yrittää työstää, aina ei vaan löydy apua.

      Poista
    2. Mä en voisi kuvitellakaan esiintyväni. Saan fyysisen reaktion (lievän paniikkikohtauksen), jos joudun esiintymään. Korvissa alkaa vinkua, päänahka kipristelee ja päässä humisee sekä lehahdan (omasta mielestäni) punaiseksi. Jos tiedän joutuvani esiintymään, mulle iskee kamala ahdistus, vatsassa pyörii ja tulee fyysinen pahoinvointi.

      Poista
    3. Vivkvink molemmille -> http://www.emdr.fi Toimii usein hyvin.

      Poista
  15. Hieno ja ajatuksia herättelevä postaus, kiitos :-).

    VastaaPoista
  16. Kivan erilainen postaus. Hyvähän peloistakin on keskustella, jos ei muuten, niin ainakin huomatakseen, ettei ole yksin pelkojensa kanssa.

    En pelkää kuolemaa, en omaa enkä muidenkaan, en enää, onneksi. Perfektionistina eniten pelkään epäonnistumista ja nimenomaan muiden silmissä. Olen aina käyttänyt suoraan sanottuna ihan liikaa aikaa sen pohtimiseen, mitä muut ajattelevat minusta. Siksi esiintyminenkin on kauhistus. Aika usein epäonnistumisen pelko vaikuttaa ihan tavalliseenkin elämään, ja olenkin yrittänyt etsiä keinoja hävetä vähän vähemmän itseäni, mutta vaikeahan se on muuttaa jo lapsena opittuja ajatusmalleja, terveisin kympin tyttö. :-)

    Muita, jopa koomisia tilanteita aiheuttavia, pelon kohteitani ovat lokit, pulut, maskotit (ne puvut, missä on ihminen sisällä), rotat, hiiret ja korkeat paikat. Hyrrrrr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kutsun niitä maskotteja lapsien pelottelijoiksi, itse en pelkää, mutta jotain epämiellyttävää niissä on. Ei ihme, että useat lapset esim. niitä pelkäävät.

      Poista
    2. Ehkä pelkoni liittyy siihen, että ihmistä puvun alla ei voi tunnistaa, mutta itse olet näkyvillä. Puvun alta ei välttämättä näe onko kyseessä nainen vai mies ja minkä ikäinen henkilö on kyseessä saati että onko siellä joku tuttu sisällä. Maskottipuvussa ei myöskään yleensä puhuta mitään. Turussa on yksi yökerho, Monkey, jossa on ainakin ennen joskus ollut gorillapukuinen maskotti. Todella creepya, kun maskotti tulee viereen tuijottamaan, kun yrität juoda drinkkiäsi rauhassa...:o

      Poista
  17. Mielenkiintoinen postaus. En nyt äkkiseltään oikein keksinyt mitä pelkään... Mun "pelot" on enemmänkin tyyliä en uskalla uida meressä/järvessä, jonka pohjasta en tiedä, en uskalla laskea isoa mäkeä rattikelkalla, saatika lasketella...

    Kuolemaa en oikein osaa pelätä, vaikka sitä ja muita murheita on tullutkin läheisten suhteen koettua viime aikoina. Joskus tosin mielessä käy, jos mieheni tai lapseni kuolisi niin en selvitäisi siitä mitenkään. Tänään viimeksi totesin ihmisen kuoleman (töissä) ja "käsittelin" vainajaa, joten sellaiset asiat ei pelota. Ja hautausmaallakin voin kävellä rauhassa ja niin teenkin omien tyttöjenikin kanssa, varsinkin nyt, kun käydään isän haudalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mummoa ei myöskään saanut järveen, jos ei pohja näkynyt... Monethan ei ui järvessä, kun vesi on niin tummaa, että se pohja häviää nopeasti. Meressä (ulkomailla) on usein kirkkaampi vesi ja siten helpompaa.

      Poista
    2. Meressä voi kuitenkin olla kaiken maailman mereneläviä. ;) Kyl mä sentään uin järvessä, vaikka se välillä inhottaakin. Että ei sekään ihan oikein pelko ole.

      Poista
  18. Tätä oli todella mielenkiintoista lukea! Multa oli mennyt tämä jotenkin ihan ohi. :B Mäkin pelkään käärmeitä, pelkään niitä ihan hirveästi. Tosin pelkään myös lintuja... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käärmeet on kyllä niin hui! Niissä pelottaa ja inhottaa ihan kaikki. Esim. liskot on vaan söpöjä, mutta käärme voi apua!

      Poista
  19. Tosi mielenkiintoinen postaus!

    Itse voin luetella pelkoihin nuo sunkin mainitsemat ihmispaljouden ja yksinäisyyden. Kuulostaahan ne vähän ristiriitaisilta, mutta ihmisiä pitää olla oikean verran ympärillä :D Ahdistun ihmispaljoudessa, mutta varmaan mun pahin pelko on se, että jään ihan täysin yksin elämässäni. Itse en oo mikään maailman sosiaalisin ihminen ja kaipaan omaa aikaa ja yksinäisyyttä, mutta se ajatus, että jäis täysin yksin elämässä eikä ois ketään kenelle soittaa tai ketä nähdä, on ihan hirveä.

    Käärmeistä taas tykkään ne on suloisia! Haluaisin itselle lemmikiksikin jonkun pikkukäärmeen. Enkä oo kyllä luonnossakaan käärmeitä pelännyt. Matelijat ei yleisestikään mua pelota vaan tykkään niistä. Ötököitä sitten pelkään senkin edestä. Oon mm. nukkunut aikoinaan viikon olohuoneessa, koska mun huoneessa oli seinällä ollut jokin öttiäinen. Äitin piti siivota mun koko huone, että uskalsin mennä sinne takaisin.

    Hautausmaat on vähän kaksijakoinen juttu mulle. Toisista tykkään ja toisille en halua mennä. Oon joskus teininä kyllä ollut keskellä yötäkin hautausmaalla vaan kävelemässä ja katselemassa hautakiviä ja siellä oli todella rauhallinen fiilis.

    Ruumiita en pelkää, onneksi, kun niitä on joutunut näkemään viikoittain useamman kuukauden ajan elämässä. Ja ei riitä, että ruumiita näki vaan niihin piti myös koskea. Ihmiskeho on kyllä äärimmäisen mielenkiintoinen ja se kuollut ruumis ei näytä yhtään niin pahalta kuin vois kuvitella. Itsekin näin ruumiin ekan kerran ihan aikuisiällä ja kyllähän se vähän etukäteen jännitti, mutta ei tosiaan ollut lopulta yhtään paha kokemus.

    Näitten jo mainittujen pelkojen lisäksi pelkään korkeita paikkoja, ottaa mahanpohjasta nähdä ees telkkarista jotain rotkoja yms. Ja yks ehkä turhin pelko mulla näin Suomessa asuvana on hait. Oon nähnyt lapsena painajaisen haista ja ne on mun mielestä ehkä pelottavin eläin mitä on olemassa enkä varmaan koskaan uskaltais uida sellaisilla alueilla, joilla on haita.

    Ja kaikkien näiden pelkojen lisäksi pelkään vähän kummituksiakin. En ennen juurikaan pelännyt kummituksia, mutta oli yks sen verran ahdistava kokemus, että kaikki kummajaiset on alkanut hirvittää. Ja nään monesti kummituksista sellaisia painajaisia, että oon herätessä aivan paniikissa.

    Tulipa pitkä kommentti. Ilmeisesti pelkään aika moniakin asioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli en sit ehdota sulla Tappajahai -leffaa tai Cliffhangeria katsomista. ;)

      Mulle on myös tapahtunut tuollainen selittämätön asia, mihin viittasit tuossa kummitusjutussa, en tiedä johtuuko se ruumispelko osaksi jopa siitäkin. Pitäis varmaan joskus kirjoittaa siitä blogissa sen creepy tapaus oli, kaikista hirveintä on, että mun paras ystävä todisti asiaa mun kanssa ja näki saman, mitä minä. Joten en ole voinut edes kuvitella tilannetta. :o Tosin tässä pari vuotta sitten mökillä ollessa kuultiin miehen kanssa myös erikoisia juttuja. Mä olen varmaan joku haamumagneetti. :D

      Poista
    2. Ois kyllä mielenkiintoista kuulla tuosta sun kokemuksesta :) Outoja asioita tuntuu näkevän ja kokevan samat ihmiset useita kertoja ja jotkut ei koskaan koe mitään. Itsellänikin on useampi kummajaiskokemus, mutta vaan tuo yks on ollut oikeasti pelotava.

      Poista
  20. Ötököitä! Kaikkia pieniä kuhisevia asioita. Ne tunkeutuu monesti mukaan painajaisiin. Jo useammat tavalliset maassa köpöttelevät muurahaiset saa aikaan sen, että hypin jalalta toiselle, enkä pysty seisomaan paikallani.

    Pelkään myös läheisten kuolemaa ja onnettomuuteen joutumista itseni kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painajaiset on niin inhottavia, kun ne on niin todentuntuisia, vaikka alitajunta hokee taustalla, että tää on unta. :/

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown