Elämän valintoja


Minun on pitänyt kirjoittaa tämä postaus jo kauan, mutta en ole saanut aiheeseen kuitenkaan mielestäni tarpeeksi syvällistä otetta ja kirjoittaminen on aina siirtynyt. Kunnes pari iltaa sitten Anonyymi kommentoi (kiitos) Kuka minä olen -postaukseeni sitä, miten hän ajattelee, miten voimakkaasti koen asioita. Tajusin, että niin asia tosiaan on. Olen jo ihan lapsesta ollut herkkä aistimaan asioita. Muistan, kuinka ihan pikkutyttönä hoksasin hyvinkin helposti aikuisten tunteet, vaikka niitä ei sanottu ääneen. Lisäksi visuaalinen puoli oli tärkeää, muistan järjestelleeni barbeja ja lelujani tiettyyn järjestykseen, joka miellytti omaa silmääni. En edes nuorena tyttönä jättänyt leluja lojumaan lattialle vaan järjestin ne siististi. Tämä voimakkaasti kokeminen ja aistiminen koskee minun tapauksessani myös niin kevyttä aihetta kuin kosmetiikkaa.

Siitä lähtien, kun aloin n. 10-vuotiaana ostamaan kosmetiikkaa, on käyttäytymismallini jälkeenpäinkin ajateltuna ollut hyvin selkeä. Olen aina rakastanut selkeitä, suoraviivaisia, hieman ylellisen näköisiä/tuntuisia pakkauksia. Tykkään myös väreistä, kunhan ne on hyvällä maulla toteutettu. Kun tartun itseäni miellyttävään pakkaukseen, se luo minulle tietynlaista rauhaa ja pientä hyvän olon tunnetta jo ennen käyttöä. Pakkauksen merkitys, koska se on ensimmäinen aistimukseni ennen kuin tartun tuotteeseen, on itselleni sisällön lisäksi niin suuri, että valitettavasti jätän omaan silmääni ruman näköiset pakkaukset kauppaan. Vaikka tuote olisi kuinka hyvä, huomaan, että se jää käyttämättä, jos en pidä pakkauksesta. Koen, että omaan silmääni miellyttämätön pakkaus saa minut jotenkin levottomaksi, enkä saa tuotteen käytöstä sitä samaa fiilistä kuin pakkauksesta, jonka koen kauniiksi. Minulle kosmetiikan käyttö on aina pieni kokonaisvaltainen elämys.

Tästä löytyy myös isoin syy, miksi selektiivinen kosmetiikka on enemmän mieleeni, oli tämä valinta sitten tietoinen tai alitajuinen. Valitettavasti markettituotteisiin tehdään edelleen todella paljon pakkauksia, jossa on monet värien kirjot edustettuina. Niissä on tekstiä tekstinpäälle sinne tänne erilaisilla fonteilla. Ne saavat oloni sekavaksi ja tekevät ajatuksen tuotteen käytöstä epämiellyttäväksi. Onneksi viime vuosina myös edullinen kosmetiikka on herännyt siihen, että niiden ei tarvitse näyttää halvalta vaan esim. Isadoran, Lumenen ja Yves Rocherin tuotteista löytyy tosi tyylikkäästi pakattuja tapauksia, jotka miellyttävät myös minua. Lehdistöpäivillä kehuin erittäin vuolaasti Biozellin edustajalle, kuinka huikean hyvä heidän pakkausuudistuksensa oli ja pelkästään se asia sai minut useiden vuosien jälkeen kokeilemaan heidän tuotteitaan. Apteekki -ja hoitolakosmetiikasta pidän, koska siellä pakkaukset ovat usein selkeän simppeleitä, niissä ei häiritse minua mikään. Luonnonkosmetiikka taas on petrannut viime vuosina niin paljon pakkauksiaan, että useaa sarjaa ei erota selektiivisestä kosmetiikasta mikään, joten varmaankin ihan myös pakkausten takia luonnonkosmetiikka on noussut kaapissani suureenkin suosioon. 


En muista milloin olisin viimeksi käynyt marketin suihkusaippua osastolla, se häiritsee minua kirjavuudellaan, samoin hiustuotepuoli niitä Biozellin purkkeja lukuunottamatta on jonkinlainen kauhistus, enkä koe edes minkäänlaista houkutusta mennä sinne.

Pakkauksilla on ollut selkeästi jo sieltä lapsesta asti tosi suuri merkitys. Muistan, että nuorena säästin vähiä rahojani, ostin harvemmin ja silloin kun ostin, niin ostin sellaisen kosmetiikkatuotteen, joka miellytti minua niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Opiskeluaikoina muistan syöneeni usein kaksi viikkoa nuudeleita, että sain ostettua Chanelin ripsivärin Rimmelin sijaan. Ensimmäisillä kesätyörahoilla kävin ostamassa Diorin luomiväripaletin. Muistatte varmaan myös sen, kun säästin rahojani saadakseni Trèsorin, kun muut vielä suihkuttelivat Fiitä. Selektiivisten tuotteiden alelaarit ovat suosikkejani, niihin tieni käy säännöllisin väliajoin. Ruokakauppa ei vaan ole minulle kosmetiikan shoppauspaikka, vaikka joidenkin suosikkimerkkien hyllyt käyn aina välillä pikaisesti kurkkaamassa.


Tämän vuoksi blogissakin näkyy enemmän hieman arvokkaampaa kosmetiikkaa, koska koen sen eniten omakseni. Varsinkin kasvoille laitettavien tuotteiden kanssa olen todella tarkka. Haluan kirjoittaa täällä tuotteista, joista oikeasti pidän, enkä hampaat irvessä vääntää juttua jostain, joka saa minut pakenemaan jo pelkän pakkauksen vuoksi. 

Lukijoissani on varmasti paljon myös sellaisia, jotka ostavat edullisempaa kosmetiikkaa, joten aion haastaa itseni tämän asian suhteen tänä vuonna. Yritän etsiä niiden kauppojen hyllyjen välistä, joissa en ole koskaan oikein viihtynyt tarpeeksi hyviä, monipuolisia ja ulkoisesti itseäni miellyttäviä tuotteita. Kun tuotteita on löytynyt viikon ajaksi, pidän täällä markettikosmetiikan teemaviikon. 

Mitä teille merkitsee pakkaus kosmetiikkaa ostaessa?

Kuvituksena sekalaista kosmetiikkaa, joista pidän ulkoisesti. Osa itse ostamiani, osa blogin kautta saatuja.
  1. Pakkaus on tärkeä osa tuotetta. Itse pidän selkeistä ja suoralinjaisita pakkauksista. On myös hyvä, että tuotteessa on kunnolla luettava teksti. Pidän myös ylellisistä pakkauksista, jotka ovat kuin koruja. Tuoksut ja meikit pakataan usein kauniisti.

    Olin jo pikkutyttönä kova järjestelemään tavaroita kauniisti - ihan niin kuin sinäkin :)

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti joku lapsuudesta peräisin oleva juttu, meinaten tunnen kyllä ihmisiä, joita ei se pakkaus voisi vähempää kiinnostaa. Itse koen sen taas todella tärkeäksi osaksi sitä "elämystä". Tuoksut ja meikit ovat aika järjestäin nättejä, paitsi markettien ripsarit, niistä löytyy karseitakin tapauksia. :D Mullehan riittää se, että jos tuote tuntuu kädessä heppoiselta tai liian muoviselta, en osta sitä.

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Erittäin mielenkiintoinen ja osuva juttu! Olen hyvin tarkka järjestyksestä ja siisteydestä. Minäkin koen Maybellinen tai Rimmelin sekavaksi sarjaksi, mainokset kirkuvat eikä tuotesarjoista saa oikein selvää. Kynsilakatkin ovat jokseenkin sekavasti esillä. Omassa kokoelmassa tykkään samanlaisista ja melko samankokoisista pulloista. Suosin samoja sarjoja koska lakat istuvat nätisti Helmerissä eikä kokonaisuus ole liian sekava. Siksi mulla jää satunnaisten merkkien lakat käyttämättä. Kun ne ovat yksin eivätkä laumassa niin niihin ei niin tule tartuttua. Outoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tosiaan menee jo pää sekaisin siinä hyllyn edessä seisoessa. Pelkkä värikkyys ei riitä, siinä pitäisi olla taustalla jotain järjestystä tekstien yms. suhteen. Liika värikkyys ja sekavuus kääntyvät mun päässä sellaisiksi, etten halua niihin edes tarttua. Toihan on ihan järkevääkin ostaa lakat Helmeriin sopiviksi, hih. :D

      Poista
  3. Pakkaus on muussakin kuin kosmetiikassa tosi tärkeä. Tosin jos rumahko tuotekin on tosi hyvä, käytän mutta en esillä pidä. Eli minulla on esillä kaunein kosmetiikka, meikkikaappi sisältää myös kaunista kosmetiikkaa ja kun avaan meikkikaapin oven nautin. Meikkipussi tai oikeastaan sellainen isohko pussukka, avoin sellainen, siellä on rumat meikit joita kuitenkin käytän. Alinta kastia ulkonäkönsä takia, mutta muuten hyviä. Sitten on vielä vastaava pussukka jossa tuotteet joita käytän harvemmin.

    Ihan sekopäistä, mutta kyllä vaan kauneudella on suuri merkitys. Mutta voin tykätä muustakin kuin selektiivisestä kosmetiikasta, pirteät ja iloisetkin voivat olla kivan näköisiä. Mutta näissä kuvissasi kaikki on kaunista :) Lasipurkit hivelee ja mielellään läpinäkyvät. Huh tulihan paljon asiaa, mutta tämähän ei ole lainkaan yksiselitteinen homma selittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, siivoat hyvin ne rumat näkyvistä. Osasin päätellä, että tykkäät kauniista asioista, se näkyi jo sun kotipostauksista. <3

      Poista
  4. Todellakin pakkaus on osa kosmetiikan elämystä! Välillä ihan harmittaa heittää kaunis, mutta tyhjentynyt kosmetiikkapakkaus roskiin. Mikäli ihan loistava tuote on rumassa pakkauksessa, niin sitten voin ulkokuoren antaa anteeksi. Pakkaus vaikuttaa myös vahvasti ostopäätökseen. Mielestäni rumia tuotteita en vaan voi ostaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti niihin kauniisiin pakkauksiin toivoo täyttöpakkaukset, ettei tarvisi edes ostaa kokonaan uuttu. Harmi, että aika harvoihin tuotteisiin on. Omasta mieletä rumat tuotteet jää hyllyyn ja ihan hyvä, koska ne jäisivät myös käyttämättä. :D

      Poista
  5. Mulle pakkaus on myös tärkeä. Sun laillasi en voi sietää tekstejä täyteen ängettyjä puteleita (eri fontit ARGH) tai väriyhdistelmiä, jotka olisi kannattanut jättää sinne happoisille mielensisäisille reissuille. Mulla on tosi tarkka värinäkö ja se on välillä ahdistavuuteen asti ärsyttävää, kun yritän esim. sisustuksessa löytää vaikka samaa pohjasävyä olevia vihreitä tai ruskeita tyynynpäällisiä :D Joillekin taas kaikki punaiset pastellivaaleanpunaisesta kylmään fuksiaan ovat ihan sama asia ja sopivat yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi väriyhdistelmät voi apua! Tuntuu, että varsinkin viime aikoina monet firmat on noista innostuneet. Jos multa kysyttäisiin, sanoisin ei. Mä en ole sisustuksen värien kanssa ihan yhtä tarkka. Kun on vaan harmaata, mustaa ja ruskeaa, niin ja siistiä. :D Kirjatkin saa olla iloisesti sekaisin, en järjestele värien mukaan. ;)

      Poista
  6. Mä käytän aika lailla edullisemman hintaluokan kosmetiikkaa, mutta kuitenkin arvostan kauniita pakkauksia. Esteettisesti kaunis pakkaus antaa aivan eri fiiliksen, ja jopa joskus tuntuu, että koen tuotteen laadukkaaksi pelkän pakkauksen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikessa, kaunis pakkaus voi jopa hämätä kokemaan tuotteet laadukkaaksi, vaikka se ei sitä oikeasti olisikaan. ;) Siksi ihmettelen tosi paljon, että markettimerkit eivät kiinnitä tietyissä sarjoissa tähän huomiota. :D

      Poista
  7. Kiitos taas kerran mielenkiintoisesta postauksesta. Pakkaukset on täälläkin suuressa merkityksessä ei ehkä kuitenkaan ihan noin paljon mitä ne sinulle merkkaa.
    Mulla muuten samat värit: musta, ruskea ja harmaa, ripauksella punaista ja valkoista :D

    VastaaPoista
  8. Mä oon niin sekakäyttäjä. :D Kauniit kosmetiikat on ihania, mulla on esim. yks Lancômen poskipuna, jota en oo raaskinut käyttää kun se on niin kaunis. :D <3 Mutta siis myös ulkoasut/pakkaukset on tottakai tärkeitä. Mut sit käytän myös apteekin tylsempiä juttuja, koska ne on vaan niin hyviä, esim. Sebamed, dödöt...ja päivittäiskosmetiikassa sama homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mulla on kans jotain tuotteita, joita hyvä kun olen raaskinut alkaa käyttämään. :D Sebamedin pullo ei muuten ärsytä mua, olen ostanutkin, mutta valitettavasti ei sovi mulla puhdistukseen, kuivattaa ihan liikaa ihoa ja alkaa kiristelemään. Olisi muuten ihan loistava edullinen vaihtoehto.

      Poista
  9. Pakkaus on tosi tärkeä, en minäkään ole markettikosmetiikasta niin innostunut juuri tuosta syystä. Mutta linjakkaita pakkauksia enemmän muhun vetoavat esim vekkulit tai koristeelliset. Kaikki retro ja nostalgisuus esimerkiksi uppoavat muhun kuin veitsi voihin :D.

    VastaaPoista
  10. You said it, sister! Voisinko enemmän allekirjoittaa tämän postauksen? Ihan niinkuin olis omia mielipiteitään lukenut... :) <3 Pakkauksella, habituksella ja merkillä on väliä. Mäkin inhoan koluta markettien hyllyjä, sillä se värien sekamelska, fontit, yhdistelmät ja äääeeeääh... Ei vaan yhtään mua. Tiedän just mistä puhut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mulle tulee sellainen pakokauhu ja sitten pois. Olen kovasti yrittänyt muuttaa itseäni, mutta ei. :D

      Poista
  11. Kuten tiedätkin, niin minä pidän vähän erikoisemman näköisistä tuotteista. :) Anna Sui, Urban Decay ja Sugarpill tulevat ensimmäisenä mieleen. Sama pätee sekä meikkeihin että hajuvesiin. Vastustin itse melko pitkään selektiivisiä meikkejä, koska esim. luomiväreissä laatu oli usein todella keskinkertaista. Kaunis pakkaus ei auta, jos sisus on kuraa.

    Minun meikkikokoelmani on todella sekalainen seurakunta. Enkä pidä meikkejä sen kummemmin järjestyksessä. On halpaa ja kallista sekaisin. Tosin en silti välitä esim. Rimmelin tai Natural Coden tuotteiden ulkonäöstä. Mutta esim. Wet'n Wild ja e.l.f. ovat kivan hillityn näköisiä. Eli meikeissä käytännöllisyys ja laatu menevät ehdottomasti pakkauksen edelle.
    Selektiivisistä Guerlain kiinnostaa ulkonäöllisesti eniten, koska se on vähän överi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa selektiivisten merkkien luomiväreistä, niiden kanssa saa olla tosi tarkkana. Ainakin itse katson netistä hyvinkin tarkkaan swatchit ennen ostamista. On aika turhauttavaa, jos luomivärinapista ei irtoa väriä. Musta sulla on aina ihania tuotteita blogissa, kaikki ei ehkä ole mun tyylisiä, mutta pidän niitä esteettisesti tosi kauniina. :) e.l.f:iä löytyy multakin, joten yksinkertaisuus puree, myös niissä edullisissa tuotteissa.

      Poista
  12. Kyllä se vaan on niin, että jos estetiikka itselle jotain merkitsee, niin kaunis purkki sujahtaa ostoskoriin varsin usein ja vielä merkkikin jotain ratkaisee. Valitettavasti. Ja selektiivisen kosmetiikan keksijät hykertelee. Niin, että ollaankos me naiset välillä vähän pöljiä? Onhan niitä tutkimuksia tehty juuri sen ulkonäön perusteella ja testailtu halpisjuttuja kalliiden kanssa sekoittaen ja hyvin on mennyt kaupaksi. Itse en vain ole niin järkevä, että näissä jutuissa halvemman ja rumemman perässä juoksisin. Ostan harvoin ja sitten laadukasta ja kaunista. Olen siis pöljä, myönnetään ja iloinen sellainen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan pöljiä yhdessä, tässä tapauksessa pöljyys parantaa hieman elämänlaatua ja tuo siihen jotain kaunista. ;)

      Poista
  13. Niin samoilla linjoilla sun kanssa! Ihan kuin olisin lukenut omaa tekstiä :) Mäkin olen pikkutytöstä saakka ollut sellainen järjestelijä, että välillä se on mennyt vähän ylikin :D Ja mulle samoin pakkauksen ulkokuori merkitsee todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun järjestelmällisyys menee takuulla monilta yli, mutta olen oppinut sietämään vähän sotkuakin tai suljen silmät sillä hetkellä, kun katson miehen työnurkkausta makkarissa. :D Leikin, etten näe sitä, en silti kiellä, ettei sormeni syyhyäisi mennä järjestämään sitä ja heittämään puolia tavarapinoista pois. Oma järjestelmällisyys riittää tasan siihen asti mihin silmä näkee. Eli kaappien sisukset mulla ei ole enää tip top, vaikka kaikki muu onkin.

      Poista
    2. Sama mulla! Siedän tänä päivänä vähän sotkuakin, mutta en voi silti sanoa, ettenkö haluaisi paikkojen olevan aina kunnossa. Jos on sotkuista, se vaikuttaa tosi vahvasti mun mielialaan. Mä en edes halua astua miehen nurkkaukseen, kun tiedän, mitä sieltä löydän :D Joskus aikoinaan järjestelin miehen kaapitkin, mutta nehän oli jo viikon sisällä yhtä sotkuiset, joten parempi vaan sulkea silmät. HAH! Kaappien sisukset ei mullakaan ole enää niin tip top, osa kyllä, mutta löytyy niitä "vähemmän siistejäkin". Joskus toivoisin, että olisi aikaa järjestää nekin, mutta ehkä se tekee munkaltaiselle luonteelle vaan hyvääkin, että kaikki ei ole pilkulleen tip top. Oon yrittänyt päästä liiallisesta tarkkuudesta ja järjestelmällisyydestä eroon. Siinä onkin ollut työtä.

      Poista
    3. Hah, ihan samikset. Toivottavasti oikeasti törmätään jossain tämän vuoden aikana! :D

      Poista
    4. Samaa toivon mäkin! Miten voikaan toisella olla niin paljon samanlaisia luonteenpiirteitä ja elämänkokemuksia! :D

      Poista
  14. Olet varmasti ollut ihana pikkutyttö, oikea hommantoosa!

    Hylkään itsekin rumat tuotteet samantien, esimerkiksi Ahavat ovat niin rumissa pakkauksissa, ettei tee mieli kokeilla. Yves R:n pakkausten tyyli on ollut lievästi omituista, mutta nyt on jo parannustakin. Ehkä yksinkertaisin on kauneinta. Meikeissä taas saa mielellään olla metallia ja kiiltoa ja ylellisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummo aina sanoi, että en osannut olla hetkeäkään paikallaan. Tykkäsin siivotakin, järkkäsin omaa huonettani vähän väliä. No nyt vanhempana olemisen ihana keveys on sitten löydetty.

      Virpi, osasin jotenkin päätellä tämän. ;) Olen pukeutumisessa tosi massaan sulautuva, mutta kosmetiikan suhteen iskee itseeni se kimalle-harakka. Joten metallia, kiiltoa ja ylellisyyttä niiden suhteen tännekin!

      Poista
  15. Aika ihana postaus! Mä taas suuntaan riemunkirjavien ja värikkäiden purkkien luokse juosten. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Mäkin, jos ne on hyvällä maulla toteutettu, varsinkin liian sekavat fontit purkeissa on ihan kauhistus. :D

      Poista
  16. Löysin blogiisi ja selailin vuoden taaksepäin. Näkemisiin.

    VastaaPoista
  17. Voi mä niin tunnsitan itseni :D Pakkausfriikkeily menee välillä jo sen verran yli, että saatan kelpuuttaa "ihan ok" tuotteenkin käyttöön vain sen takia, jos pakkaus on erityisen miellyttävä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin menee raja tuossa ihan ok:ssa, en kuitenkaan nyt ihan mitä vaan osta pelkän pakkauksen vuoksi. :D

      Poista
  18. Minä taidan olla se anonyymi, johon viittasit :) Uusista pohdinnoistasi vasta tajusin, että aiemmin sinun ominaisuuksiasi olettaessani kuvasin samalla itseäni, vaikka en ole kokenut masennusta (suuressa mitassa) enkä rasitu ympäröivästä maailmasta niin herkästi kuin sinä. Pakkausten vaikutus on minullakin kyllä järkyttävän suuri! Vaikka käytän edullista kosmetiikkaa, en voi käyttää mitään sellaista kuin Garnier, Maybelline, L'Oréal, ihan vain siksi, että pakkaukset saavat minut tuntemaan oloni levottomaksi, kuten sanoit, tai jopa voimaan pahoin. Kuulostaa liioittelulta, mutta näin se on, enkä voi sille mitään. Koen ne irrationaalisen voimakkaasti. Yksi huvittava esimerkki tästä on markettimaskarat. En ole mitenkään vaativa ripsareiden varsinaisten ominaisuuksien suhteen, mutta en voi käyttää sellaista ripsaria, jossa pullo ei ole suora vaan pullistelee sillä tavalla aaltoilevasti... kyllä te tiedätte mitä tarkoitan :D Siispä valitsen ripsarin ensisijaisesti (a) pullon muodon ja (b) hinnan perusteella. Kaikilla elämänalueilla tilanne ei ole yhtä hankala (esim. vaatteissa siedän paljon enemmän käytännöllistä rumuutta), mutta kosmetiikan pakkaukset on yksi kompastuskivi ja toinen on äänet. Mutta ei siitä sen enempää, säästän sinua pitkältä vuodatukselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet. =) Ripsiväreissä on usein sellaisia pulleita pakkauksia, joiden kovinkaan iso fani en ole. Joten ymmärrän, jos tykkäät linjakkaammasta. :D Itselle vaatteet eivät ole kovinkaan tärkeä juttu, kunhan istuvat päälle ja tykkään niin ok. Saatan jopa sietää hieman rumat kengät, jos ne on hyvä jalassa. Hyvä syy, miksi tämä ei ole muotiblogi, eikä tule sellainen koskaan olemaan. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives