Punajuuririsotto


Näin syksyllä minulla on yksi lempiruoka ylitse muiden, voisin syödä sitä monta kertaa viikossa, enkä kyllästyisi. Onko teillä jokin lemppariruoka, jota voisitte syödä jatkuvasti?

Punajuuririsotto
( 2 hengelle)

3-4 pientä punajuurta raastettuna
puolikas keltasipuli hienonnettuna
1 dl risottoriisiä
kasvislientä (1 kasvisliemikuutio 1 l vettä)
1,5 dl raastettua parmesaania
mustapippuria rouhittuna
persiljaa
rakuunaa
(suolaa)

Kuullota hienoksi hakatut sipulit oliiviöljyssä, lisää punajuuriraaste. Kuullota hetki. Lisää riisit ja pyörittele niitä pannulla 3-4 min. Lisää joukkoon hieman kasvislientä. Säädä liesi keskilämmölle. Sekoittele risottoa rauhallisesti ja anna liemen imeytyä. Tämän jälkeen lisää taas hiukan nestettä, kun neste on haihtunut, lisää nestettä hieman lisää. Jatka näin niin kauan (n. 15-20 min), kunnes riisit ovat päältä pehmeitä, mutta sisältä edelleen hieman kovia. (Riisistä riippuen, et välttämättä tarvitse kokonaista litraa kasvislientä.) Lisää joukkoon parmesaaniraaste ja mausteet. Sekoita huolellisesti. Lisää suolaa tarvittaessa. Risotto on sopivan kosteaa, kun se tarjoiltaessa leviää lautaselle. Nauti heti.

Oikein ihanaa viikonlopun odotusta kaikille!

  1. Jos jotain en ole vielä tähän ikään mennessä oppinut tekemään, niin oikeaoppista risottoa! Kiitos reseptistä, tuo näyttää herkulliselta ja ohje sen verran yksinkertaiselta, että saatan jopa uskaltautua kokeilemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje on tosi yksinkertainen, punajuurten raastamisen kanssa vähän sotkua, mutta muuten helppo ja nopea. Lupaan, että on hyvää, jos tykkää punajuuresta. :p

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta. :) Täytyy kokeilla, koska rakastan punajuuria.

    VastaaPoista
  3. Aah kiitos tästä, nam ja taatusti maistuu meille. <3

    kivaa päivää Jonna. <3

    VastaaPoista
  4. Voi miten kaunista ruokaa <3
    Ihanaa iltaa sinulle Jonna!

    VastaaPoista
  5. Oijoi, tuo on takuulla ihanaa ♥ Mä tykkään tosi paljon punajuuresta, mutta teet siitä ruokaa aivan liian harvoin.

    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa ihan mun ruualta yksinkertaisten raaka-aineiden puolesta<3
    En ole koskaan itse tehnyt oikeaoppista risottoa, mutta poikani on sitä minulle joskus tehnyt ja hyvää oli. Pitääpä tyrkätä hänelle tämä resepti seuraavaa kertaa varten. Kiitos <3

    VastaaPoista
  7. Rakastan punajuurta, tätä voisin kokeilla joku kerta. Tähän sopisi hyvin vuohenjuustomuru päälle. ;)

    Kivaa loppuviikkoa sinulle Jonna.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives