1.2.2014

Ajatuksia iästä


Uuden vuoden alkaessa sitä alkaa aina miettimään omaa ikäänsä. US ELLE antoi lokakuun numerossaan kauneusvinkkejä otsikolla FOREVER 21. Just, jutun oletuksena on, että haluaisin näyttää ikuisesti 21-vuotiaalta, anteeksi, mutta en halua. En halua näyttää edes 29-vuotiaalta.

Ylläolevassa kuvassa olen 29-vuotias. Juuri tuolla hetkellä tunsin olevani kauneimmillani. Nyt kun katson kuvaa näen hieman surullisen, työssään loppuunpalaneen ihmisen, joka ei osannut nauttia elämästä. Se näkyy myös kasvoista. Puhumattakaan siitä, etten ollut vielä löytänyt silmänympärysvoiteen saloja.

Kun aloin pitämään blogia, päätin, että kerron siinä ikäni luontevasti. Mitäpä sitä salailemaan. Tänä vuonna myöhemmin omaan mittariin tulee täyteen luku 37.


36-vuotias minä näyttää kuvassa paljon seesteisemmältä kuin 29-vuotias. Katseessa on varmuutta ja siitä näkee, että olen vihdoin oppinut myös nauttimaan elämästä, enkä vain elämään sitä läpi. Olen alkanut tekemään juttuja joista pidän, koska nyt minulla on niihin vihdoin mahdollisuus. Uskomatonta, miten tällaiset asiat vaikuttavat noin paljon ihmisen ulkoiseen olemukseen, puhumattakaan siitä sisäisestä... Niin ja tietenkin olen löytänyt sen silmänympärysvoiteen.

Sitäpaitsi ei ole yhtään hullumpaa olla saman ikäinen kuin upea Liv Tyler, lanteitaan keinuttava Shakira, Buffy vampyyrintappaja Sarah Michelle Gellar tai upea punapää Jessica Chastain. Ne jotka sanovat keski-iänkriisin alkavan 37-vuotiaana ja jatkuvan viisikymppiseksi, saavat minun puolestani pysyä kriiseineen tämän asunnon ulkopuolella. Itselleni riitti yksi kriisi tässä elämässä, joka oli muuten se kuuluisa kolmenkympinkriisi.

Yhtä asiaa jäin vain ihmettelemään. Mihin ihmeeseen nuo huuleni katosivat?!?



30 kommenttia:

  1. Asiaa! Mun mielesta yhteiskunnan nuoruuden ihannointi (siis nykyisella tasolla) on sairasta. Inhoan erityisesti sita, kun alle 25-vuotiaat valittavat olevansa jo 'niin vanhoja'. Hoh hoi. On toki eri asia nayttaa nuorekkaalta tyylikkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, miksi haluaisin näyttää 21-vuotiaalta?!? Eli ilmeisesti tuon iän ylittäneet ovat sitten menetettyjä tapauksia. :p

      Poista
  2. En ole kärsinyt ikäkriisestä - tähän asti. Nyt ensimm'isen kerran on tullut sellainen olo että selkeästi yli puolet on tullut jo elettyä, mutta olenko saanut mitään aikaiseksi ja riittääkö aika enää kaikkeen mitä haluaa. Kesällä mittariin tulee legendaariset 50v. Jos saisin nyt valita minkäikäinen haluaisin olla, valitsisin 36, mutta enpä saa joten näillä mennään. Michael Monroen sanoin "en laske vuosia, elän päiviä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. tässä omassa iässä taitaa olla jotain taikaa, sillä lueskelin vähän tätä juttua varten iästä ja jonkun tutkimuksen mukaan britit olivat onnellisimmillaan 37 -vuotiaina.

      Michael Monroe on viisas mies. ;)

      Poista
  3. Mä täytin just 44. Mä oon potenut ikäkriisiä jo monta vuotta. Yritän ajatella asiaa Monroen sanoin. Viisaasti sanottu. 34 vois olla hyvä ikä :) , jos saisin valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi viisaasti sanottu. :)

      Kolmenkympinkriisikin oli itselläni enemmän sitä, mitä haluan elämältäni kuin sitä, että ai kamala, olen näin vanha. Toki välillä tulee ajateltua, että apua, varsinkin silloin, kun nuorempi aviomieheni täyttää vuosia...

      Poista
  4. Enpä minäkään haluaisi näyttää loputtomasti 21-vuotiaalta, puhumattakaan että haluaisin olla sen ikäinen. Allekirjoitan kyllä 100% sen, että hyvä olo, onni ja rakkaus näkyy sisältä ulospäin ja siihen ei iällä ole mitään merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ajattelen itseäni 21-vuotiaana niin voi ARGH! :D Vaikka olinkin ikäiseksi mieleltäni vanha, mutta nyt 15 vuotta jälkeenpäin katsottuna ei voi muuta kuin hymyillä ja tuntea ehkä pientä myötähäpeääkin nuorempaa minääni kohtaan.

      Jos ajattelee, että kuinka rankkoja vuodet 29-36 ovat itselleni olleet, niiden mukaan minun pitäisi näyttää ainakin 20 vuotta vanhemmalta, mutta tietynlainen sisäinen rauha onkin tuonut olemukseen ihan uutta ryhtiä. Ehkä tämän vuoksi vanheneminen ei pelota, eikä ikääntyminen aiheuta kriisiä.

      Poista
  5. Loistava ja minulle erittäin ajankohtainen postaus! Aloin itse elää minun itseni näköistä elämää 25-vuotiaana, joten olen periaatteessa nyt vähän päälle 2-vuotias. Olen potenut tuosta 25-v iästä asti ikäkriisiä, koska elämä on mennyt niin nopeasti. Olen vielä todella nuori ja kaikki edessä, mutta silti koen kriisiä. Yritän ajatella, että ilman aiempaa elämääni en olisi minä, ja pahimmat nuoruuden kriisit huonoine itsetuntoineen ovat takana, mutta en silti pääse irti ajatuksesta, että jos saisi aloittaa kaiken alusta. Tämä on hyvä ikä, mutta minua pelottaa silti se, että olen ehkä joku päivä 60. Olenko silloin tyytyväinen elettyyn elämääni?

    Olet kyllä kaunis ja ihosi on aivan mahtavassa kunnossa! Pakko sanoa, ettet näytä päivääkään yli 30-vuotiaalta, vaikka et tätä kommenttia tod.näk. postauksellasi toivonutkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monesti ajatellut, että ehkä se, että kasvoin mummon kanssa, joka oli huomattavasti vanhempi aikuinen vaikutti ajattelumaailmaani iästä. Näin terveellisellä tavalla koko ajan läheltä, miten ihminen voi olla tyytyväinen ja elää hyvää elämää kuusikymppisenäkin, kun itse olin vasta pikkutyttö. Opin näkemään myös sen, että kun ihminen on tarpeeksi vanha, hän tietää nähneensä kaiken ja on valmis lähtemään, se kaikki on ollut itselleni jotenkin niin luonnollista. :)

      Poista
  6. Onnellisuus ja tasapaino näkyvät kyllä, vaikka näytät kauniilta molemmissa kuvissa. Katselisin mielelläni muoti- ja kosmetiikkakuvissakin hiukan enemmän elämäänähneitä malleja, koska heissä näkee enemmän syvyyttä, ei pelkkää kuorta. Aina kun harmittelen jotakin uutta jälkeä naamassa, muistan etten kuitenkaan vaihtaisi elettyä elämää poiskaan, enkä varsinkaan antaisi pois kaikkea sitä, mitä olen oppinut. Vanha kollega julisti aikoinaan eläkkeellelähtöjuhlassaan (silloin kun niitä vielä pidettiin), että kaikki muuttuu iän myötä koko ajan vaan paremmaksi. Se on pysynyt mielessä.

    Kolmenkympin kriisiä en huomannut, mutta pienten lasten äitinä opiskelin siinä vaiheessa kyllä uudelle alalle. Neljänkympin vääntöä kävin aikani, siinä piti pohtia, vieläkö vaihtaa ammattia tai miestä. Viidenkympin kriisi oli paha ja liittyi totaaliseen uupumiseen. Siitä selvittyäni on aurinko paistanut ja näkyy toivottavasti naamastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni tuo kolmekympinkriisi oli suurimmaksi osaksi juuri tuota uupumista. Ehkä se toi tunteen, että, kun tästä on päästy yli niin, mikään ei ole enää esteenä.

      Sääli, että eläkkeellelähtöä ei enää juhlita, sehän on mahtava etappi ihmisen elämässä ja tietyn aikakauden päätös monelle. Vihdoin on vapaa tekemään, mitä haluaa. Valitettavaa, että tuo aika koittaa monelle yhä myöhemmin.

      Poista
  7. Joo, eipä tuo lähestyvä 40 ole mikään mörkö :) 40 on uusi 30! :D Itsellä tulee tänä vuonna mittariin 38 ja se on ihan hyvä ikä. En mäkään kaipaa tuonne kahdenkympin puolelle, kyllä nyt on niin paljon mukavampaa ja elämässä on paljon suuria ja rakkaita asioita. Ihmisenä on ihan erilainen kuin 20-25 vuotiaana olin. Nykyään osaan ottaa ehkä astetta rennommin kuin silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jopa 50 on uusi 30! :D

      Tuon rentoutumisen olen oppinut itsekin vasta vanhemmalla iällä, ennen kaikki oli pelkkää suorittamista päivästä toiseen. Onneksi nykyiset kaksikymppiset osaavat ottaa tämänkin asian rennommin.

      Poista
  8. Täytän helmikuun lopulla 33 v. En voi sanoa säästyneeni ikäkriiseilyltä, sillä olen mm. työkuvioiden vuoksi joutunut funtsimaan elämääni hyvinkin ikävästä näkökulmasta. Olen aina ollut se kiltti tyttö joka tekee niinkuin käsketään ja on ollut ikävä huomata työmarkkinoilla kylmä fakta: se että teet niinkuin sinulle sanotaan, ei välttämättä tarkoita, että sinut palkitaan.

    Kauneuteen tai omaan ulkonäköön liittyvää ikäkriiseilyä en ole juurikaan kokenut vaan olen oikein tyytyväinen nykyiseen peilikuvaani. Löysin myös uudelleen sen silmänympärysvoiteenkin. Tokihan meikkikuvia ottaessani kaikki silmän juonteet näkyvät, mutta en anna niiden estää kivaa harrastusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen superiho täytyy olla, jos yli kolmekymppisenä ei ole minkäänlaisia juonteita silmien ympärillä. ;)

      Poista
  9. Minä täytän kesällä 39 ja saas nähdä iskeekö tässä vuoden sisään se 40-kriisi, kolmekymppisen täyttyminen kun ei aiheuttanut mitään tuntemuksia... Pitkään oon ollut ikäistäni nuoremman näköinen, mutta aika+tupakointi on alkanut tehdä tehtäväänsä eli minä(kään) en näemmä ole ikinuori, tai näin ainaki musta tuntuu, en tiedä ovatko muut huomanneet rupsahtamista ;) Mutta, mitäs siitä, kukaan ei välty iän tuomista muutoksista kasvoilla ja toisaalta, ne kertoo eletystä elämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi vaikea arvioida nykyisin ihmisistä, minkä ikäisiä he ovat. Viime viikolla tapasin upean naisen joka oli itseäni kymmenisen vuotta vanhempi, en olisi koskaan uskonut!

      Vielä vaikeampaa on arvioida ihmisen ikää blogissa kirjoitettujen juttujen perusteella, niiden perusteella olisin arvioinut sinutkin paljon nuoremmaksi. :D Mutta niissä huumoripläjäyksissä onkin takana saman ikäinen ihminen, no ehkä se selittää, miten saatan tyrskähdellä välillä jutuillesi.

      Poista
  10. 25-vee täällä hei! En ole vielä ehtinyt ikäkriiseillä, mutta moni ikäiseni on. Ehkä se liittyy siihen, että nyt huomaa ensi kertaa että baarissa on selkeästi nuorempaa porukkaa (ei vain ulkonäöllisesti, vaan myös kielellisesti ja tyylillisesti erottuvaa), kuin mitä itse on. Itse en ole antanut iän häiritä ja mukavan harrastuksen parissa olen tutustunut minua viisi-kuusi vuotta nuorempiin tyttöihin joista on tullut minulle todella läheisiä ystäviä. Toisaalta taas minulta löytyy useita yli kymmenen vuotta minua vanhempia ystäviä myös, joten olen konkreettisesti saanut huomata sen, ettei iällä oikeastaan ole väliä, ihmisen sisäisellä elämällä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. Tässäkö se syy, miksi yli kolmekymppiset ei enää pahemmin harrasta baareilua. Meillähän olisi miehen kanssa mahdollista, kun ei ole muuta perhettä, mutta hyvin harvoin jaksetaan lähteä (pari kertaa vuodessa), kun ei sitä meininkiä oikein jaksa katsella. Ollaan sitten varmaan kalkkiksia. :D

      Poista
  11. Harvoin kommentoin, mutta nyt tämä keittiöpsykologi ei voinut pitää suutaan kiinni :) Minä ajattelen nykyisestä kuvastasi, että nykyään katseessasi on pontevuutta ja päättäväisyyttä, elämä on opettanut ja sinä olet oppinut. Enää sinun silmillesi ei hypitä, enää sinua ei pompoteta, et salli sitä. Iholtasi olet jopa kauniimpi kuin nuorempana ja hiustesi sävy sopii paremmin nykyään ihoosi. Tasapainoa on löytynyt monelta alueelta. Olet kaunis.

    Itse en ole muistaakseni koskaan kokenut ikäkriisiä vai olisiko se ikäkriisiä, että en viihtynyt 18-35 ikäisenä? Tämän jälkeen elämä alkoi maistua paremmalta, olen itsevarmempi enkä enää välitä paljoakaan muiden mielipiteistä. Eli voin sanoa, että elämä vaan paranee, kun ikää tulee lisää (pari vuotta ja 50 v.). Hämmästelen aina, kun muistan, että olen kohta 50 v. Nuorena heitä ajatteli ikälopuiksi, tosin muotikin teki heistä jo vanhan näköisiä. Itse olen yhtä hoikka kuin 20 vuotiaana, tosin hiukan muodokkaampi (hyvä). Minulla ei ole lapsia, joista näkisin konkreettisesti ajan kulun. Vielä pari kuukautta sitten minua luultiin taas nuoremmaksi kuin olen. Tuntui hassulta. Ja jos työelämää ajatellaan naisen ikäkulmasta, niin nainenhan ei ole koskaan oikean ikäinen työantajalle. Nuorena teet lapsia (tai sinun oletetaan tekevän lapsia) ja elät ruuhkavuosia ja vanhempana olet vaan vanha. Mutta ikä on tuonut minulle myös sen uskon, että pärjää elämässä, mitä sitä sitten tuleekaan eteen.

    Aurinkoinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Aurinkoinen mahtavasta keittiöpsykologi kirjoituksestasi! Mahtava aamunavaus. :)

      Työelämä on kyllä naiselle raaka.

      Itsellänikin on vähän se ajatus, että kun tähän asti on selvitty kaikkien esteiden yli, niin selvitään tulevaisuudessakin. Ikääntyminen ei pelota.

      Poista
  12. Iän myötä huulet rupee kapenemaan... Näin sanoi opettaja kasvohoidon tunneilla. Mut mitäs käy sit meille joilla niitä huulia ei oo koskaan juuri ollutkaan??? :D Apua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, siinä sitten vielä opettajalle kuvatodistetta, että kyllä, ne todellakin kapenevat. :D

      Poista
  13. Vaikka olen vasta 25-vuotias, niin siltikin huomaan vanhentuneeni. Oikeastaan olen samoilla linjoilla Elisan kanssa, että nyt rupeaa huomaamaan ympärillään ne vielä nuoremmat. Myös ympäristön vaikutus vanhentaa. Osa ikäluokastani on jo saavuttanut elämässään kaiken (opiskelut opiskeltu, vakityö, asuntolaina, puoliso ja lapset), itsestä taas tuntuu, etten halua edes asettua noihin "keski-ikäisiin" perusnormeihin. Välillä minusta tuntuu, että olen se ainut, joka jaksaa vielä arjessa hullutella ja irrotella elämässään. Olen myös vihdoin tajunnut, että voin elää omaa elämääni, en kenenkään muun sanelemaa.

    Ulkonäöllisesti en ikinä haluaisi olla 21 tai nuorempi. Hyh! Mielestäni tulen vaan paremman näköiseksi vanhemmiten! :D

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin, kun katsoo itsestään kuvia kaksikymppisenä, ei näytä yhtään itseltään. Ehdottomasti paremmalta näyttää vanhempana. Onkohan tuo jotain evoluution tuomaa ihmismielentyytyväisyyttä tuo... :D

      Poista
  14. Tiedätkö Jonna, sut on vedetty elämässäsi niin monesta mankelista läpi ja olet niin monesta suosta noussut, että se kaikki näkyy sussa - positiivisesti. Susta huokuu rauha ja seesteisempi elämä. Kaikki sonta ei ehkä ole lopullisesti takanapäin, mutta se minkä olet jo ohittanut on niin valtavasti ettei moni ehkä ikinä elämässään koe sellaisia asioita. Nyt on sun aika olla onnellinen <3

    Ja tuo otsikointi... hmmm... tulee mieleen jotkut miehet ketkä aina vaihtaa hyvän naisen nuorempaan, kauniimpaan, hoikempaan ja "täydellisempään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H. ♥

      Milloin sun blogiin alkaa tulla enemmän tekstiä, taitaa olla melkoinen kiirus... ;)

      Poista
  15. On ehdottomasti totta, että näytät olevasi parhaimmillasi juuri nyt! Muistan myös sen postauksesi, jossa esittelit kuvia aina lapsesta ja ylioppilaskuvista saakka, ja niistäkin kuvista olet kyllä kauneimmillasi ja nimenomaan seesteisimmilläsi juuri tällä hetkellä.

    Itseäni vähän naurattaa, kun sain aikamoista hengenahdistusta viime synttärinä iästäni, koska jotenkin tuntuu, etten ole saavuttanut tarpeeksi... Toisin sanoen se, mikä minulta eniten taitaa uupua, on juuri tuo seesteisyys! Sitä siis metsästämään, samoin kuin itsensä hyväksymistä ja suorittamisen vähentämistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän monella on tuo pelko siitä, ettei ole saavuttanut tarpeeksi ennen kuolemaansa. Ehkä ihmisellä on tarve jättää itsestänsä tänne jonkinlainen jälki siitä, että oli olemassa.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown