Miehistä


En tiedä vaikuttiko viime viikkoinen Spartacus-maratoonini siihen, että halusin jutella teille miehistä. Sarjassa nimittäin tarjolla oli raavaita miehenköriläitä enemmän kuin tarpeeksi. Mietin hetken aikaa, miksi Gannicuksen näyttelijä Dustin Clare on niin tutun näköinen. Kunnes koin suuren ahaa-elämäksyn, pitkine kihartuvine hiuksineen, tuuheine kulmakarvoineen ja tähtisilmineen näyttelijä on kopio miehestäni silloin, kun tapasimme. Muut ominaisuudet ovat vuosien saatossa säilyneet, mutta pitkä tukka on saanut väistyä. Kieltämättä Dustinin katsominen sai aavistuksen haikailemaan miehen pitkän tukan perään. :D 

Mutta niistä miehistä... Olen ehkä siitä harvinaislaatuinen nainen, että minulla ei ole huonoja kokemuksia kuin yhdestä miehestä, isästäni. Joka päätti lähteä eri suuntaan, kun olin seitsemän vanha. Asiasta vaikean teki se, että isäni oli tuolloin ainoa huoltajani. Luulen, että tämä saattoi opettaa minulle jotain. Sillä miehet jotka tämän jälkeen olen päästänyt lähelleni, eivät ole tuottaneet isoja pettymyksiä. Minulla on vainukoiran hajuaisti, mitä tulee miehiin, haistan sopimattomat jo kaukaa. Tämä vainu on pelastanut minut monilta murheilta. Senpä takia en voikaan kuin suruissani kuunnella millaisia miehiä kaveripiirini useat naiset ovat joutuneet kohtaamaan.


Minua ei ikinä ole kiinnostaneet kauniit miehet, urheilijat, eikä "pahat pojat". Voisi varmaan sanoa, että makuuni ovat eniten ihan tavalliset miehet. Tärkeintä on, että mies osaa keskustella, on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja nauraa tyhmille jutuilleni. Luottamus on kaiken a ja o, sillä kaipaan tilaa ympärilleni ja sitä miehen pitää pystyä antamaan. En jaksaisi miestä, joka vaatisi koko ajan huomiota ja hänen kanssaan pitäisi puuhailla koko ajan jotain. Hyvä hiljaisuus on itselleni yksi parisuhteen tärkeimmistä asioista. Miehellä pitää olla myös selkärankaa seisoa sanojensa takana. En edes kiellä, ettenkö hakisi miehestä kuitenkin eniten turvallisuutta. Siihen ei tarvitse olla edes keittiöpsykogi tajutakseen, että turvallisuuden tarve johtuu lapsuuden tapahtumasta.

En ole tainnut koskaan kertoa, miten tapasin nykyisen mieheni seitsemisen vuotta sitten. Bongasin hänet erään nettiyhteisön etusivulta, jossa vilahtelee kuvia juuri sisäänkirjautuneista ihmisistä. Joten bongaus oli sekunneista kiinni. Muistan katselleeni, että mikäs mielenkiintoinen ponnaripää siinä seisoskelee kalastamassa. Minulle tuli tosi vahva tunne, että tuossa tyypissä on jotain. Kalastaminenhan on asia johon suhtaudun intohimoisesti ja siksi kuva herätti heti huomioni. Päätin sitten pistää viestiä, taisin heittää jotain typerää kalastuksesta. Silti T vastasi heti. Oikeastaan tuosta päivästä asti olemme olleet erottomattomat. Minusta ei olisi ikinä mihinkään "normaaleihin" treffailukuvioihin, liian vaivalloista. Itsellä ei itseasiassa edes ole pahemmin hajua millaista deittailua ihmiset harrastavat. En tykkää leikeistä, se on kaikki tai ei mitään. Luotan eniten intuitioon.

Teitä kaikkia varmasti kiinnostaa, että millainen se kuva oli, josta tiesin, että siinä on tuleva mieheni. Onnistuin kaivaamaan sen aarteiden kätköistä ja mies oli niin suosiollinen, että antoi luvan julkaista kuvan.



Joskus yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. ❤︎

Miten tapasitte puolisonne? Millaiset tyypit ovat makuunne?


Kaksi ylintä kuvaa: someecards





  1. Onpa ihana juttu! Tämä oli hauska lukea :)

    Minä ja aviomieheni tapasimme kliseisesti lukiossa. Ensimmäisen vuoden ensimmäinen puolikas meni toisiamme piirittäessä, ja maaliskuussa sitten iski. 9-vuotispäivä meni juuri ohi. Mieheni vastaa omaa miestyyppiäni aika täydellisesti- pitkät hiukset, jykevä perusrakenne, tavallinen mutta silti miehinen mies. Hauska, kiltti, viisas ja ymmärtäväinen- ja mikä parasta, minun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, teillä on sitten ollut sellainen pidempiaikainen piiritys menossa. :D Onneksi se päättyi onnellisesti. ;)

      Poista
  2. Olen myös tavannut mieheni netissä, tarkemmin edesmenneen Kiss FM:n chatissä. Minä olin 15 ja mieheni 19. Olin ystävän luona viettämässä iltaa ja mieheni lomilla armeijasta. Kummallakaan meistä ei ollut tapana roikkua chateissa, meillä ei ollut edes kotona vielä nettiä tuolloin, mutta jonkun sattaman kaupalla päädyimme kuitenkin samaanaikaan Hautasmaalle. Siitä se sitten lähti, Hautausmaalta :) En edes enää muista minkä vuoksi päädyin juttelemaan juuri mieheni kanssa tai mistä edes keskustelimme tuona ensimmäisenä chattikertana.

    Seuraavan vuoden aikana ystävystyimme, lähettelimme sähköposteja, kirjeitä, tekstasimme ja soittelimme toisillemme. Mistää vakavammasta kuin pelkästä ystävyydestä ei puhutta, asuinhan minä Raumalla ja mieheni Helsingissä. Tutustumisestamme seuraavan vuoden joulukuussa päätimme viimein nähdä ihan livenä ja minä matkustin Helsingiin mieheni luo, hän asui vielä tuolloin kotona. Näin jälkikäteen olen ihmetellyt miten vanhempani päästivät 16-vuotiaan tyttönsä matkustamaan yksin pääkaupunkiin vieraan miehen luo, en tiedä olisinko itse toiminut samoin ;) Kiitos kuitenkin vanhemmilleni sillä tuosta päivästä asti kun näinmme kasvotusten ensimmäisen kerran olemme olleet yhdessä. Tänä vuonna tulee täyteen 12-vuotta yhteistämatkaa.

    On varmasti sanomattakin selvää, että avomieheni on ensimmäinen oikea poikaystäväni ja vakava suhteeni. Tuntuu hassulta ajatella, että noinkin nuorena voi löytää sen elämänsä miehen, mutta kyllä se vain näyttää olevan mahdollista. Myös isoveljeni ja hänen vaimonsa ovat olleet yhdessä 16-vuotiaista, molemmat täyttävät tänä vuonna 39.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Omaan lähipiiriini kuuluu myös pari pariskuntaa, jotka ovat tavanneet teineinä ja ovat edelleen yhdessä. Se on jotenkin ihan uskomatonta!

      Tuntuu, että ennen vanhemmat päästivät paljon helpommin lapsiaan liikenteeseen. Mekin telttailimme reilu 10-vuotiaina ystäväni kanssa kahdestaan saaressa pari yötä. Silloin ei ollut edes kännyköitä! Kukaan ei edes epäillyt, etteikö pärjättäisi. :D Tosin onhan maailma tosta muuttanut ja ei ollenkaan paremmaksi. :/

      Poista
  3. Olipa ihana kirjoitus, tuli oikein hymy huulille tästä tarinasta :)

    Mulla ei miesmaailmassa ole onnea ollut, varsinkin nykyajan deittikuviot ovat ihan ihmeellisiä. Deittaillaan, tapaillaan ja nähdään mutta seurusteluun eteneminen on käytännössä kuin kihloihin menisi, niin lopulliselta se joistakin tapauksista tuntuu. Jossain vaiheessa jotain on tapahtunut yhtälölle "sinä + minä = kivaa = seurustellaan" ja siitä on tullut pikemminkin "sinä (jos x, y ja z tasapainossa)^2 + minä (jos taivaankappaleet g, f ja h oikein päin) = kivaa = deittaillaan-eli-seurustellaan-mut-silti-pidetään-vaihtoehdot-avoimina-koko-ajan". Yritäpä siinä sitten löytää joku, jonka kanssa kohtaisi paitsi arvomaailma ja fyysinen viehätysvoima, myös oikea ajankohta seurustelun suhteen.

    Mut ehkä joskus mut tulee noutamaan se prinssi valkoisen hevosen selässä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. APUA! Kuullostaa ihan sellaiselta matikalta, mistä mulla ei olisi kyllä mitään hajua. :D

      Poista
  4. Onpas ihana lukea näitä teidän kokemuksia ! Ne valavat positiivista uskoa minuun. Olen vitsaillut kavereilleni, että auttakaan minua löytämään sopiva mies. Että osaan ihan itse löytää ne epäsopivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen monesti miettinyt sitä, että miten jollekin samalle tyypille voi aina osua ne sopimattomat miehet. Tosi useinhan ihminen hakee jotain tiettyä ihannetta, joka ei sitten sovikaan oman persoonan kanssa hyvin yhteen. Vaikka elämä on muuten kohdellut kaltoin, mutta miesten kanssa mulla on isääni lukuunottamatta sujunut hyvin. :)

      Poista
  5. Ihana postaus :) Mutta pakko sanoa, että aika tylyn tempun isäsi teki :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Olihan se ihan käsittämätön juttu, onneksi kuitenkin päädyin sinne minne halusin, mummon luo.

      Poista
  6. Tämä oli kiva juttu sunnuntaihin, ja tosi hauskaa lukea myös muiden kokemuksia aiheesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!

      Muiden kokemuksista on todellakin ollut mukava lukea!

      Poista
  7. Meidän tarinahan on sulle aika tuttu, joten voin täysin allekirjoittaa tuon toisen e-cardin lausahduksen ja todeta, että sama pätee myös toisinpäin! Silloin tällöin olisin kyllä kaivannut tuota sun vaistoa lurjusten suhteen, mutta oikeastaan niistä huonoistakin kokemuksista on se hyöty, että nyt oman miehen upeita ominaisuuksia osaa arvostaa entistä enemmän. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun olis pitänyt asua lähempänä sua, niin olisi ollut tutka kohdillaan. ;)

      Poista
  8. Olipa hieno postaus! :) Tosi suloinen tuo kuva miehestäsi!

    Tutustuin nykyiseen miesystävääni äitini ja isäpuoleni kautta, sillä he olivat työkavereita. :D Menin samaan paikkaan töihin opiskeluaikoina ja ystävystyin miehen kanssa. Vuoden verran olimme ystäviä, mutta sitten se syveni ja aloimme seurustella. Tämä oli äidilleni kauhea sokki, koska meillä on miehen kanssa aika reippaasti ikäeroa. Meille tulee nyt kuitenkin kesällä kahdeksan vuotta yhteistä matkaa.

    Minulla on kokemuksia hirveistä miehistä, mutta nykyinen on kiltti, turvallinen ja rakas. Minä mennä kohellan tunnetasolla, mutta mies on tasaisempi ja rauhallisempi. Meidän suhteessa parasta on arki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies tosiaan on meidän perheen suloinen osapuoli. ;)

      Ihana kuulla myös sinun ja miehesi tarina! Kahdeksan vuotta on pitkä aika, välillä itsekin mietin, mihin tämä aika oikein menee.

      Poista
  9. Ihana kirjoitus! Hyvin bongattu saalis ;) Me ollaan M:n kanssa oltu kohta vuosikymmen kavereita, ja jopa hyviä ystäviä. Kunnes alettiin katsella toisiamme erilaisella silmällä, ja vieläpä yhtäaikaisesti. Tajusin, miten siinä pojassa on kaikki mitä olen ikinä miehestä halunnut - ja vielä niin monta vuotta, ihan nenän edessä! Ja voin kyllä allekirjoittaa, että ollaan parhaita kavereita. Kaikki on niin helppoa, kun tuntee toisen jo valmiiksi niin hyvin. Ei ole mitään salaisuuksia tai omituisuuksia, toki uusiakin asioita on tullut esiin, mutta ei mitään pahaa sanottavaa. Päinvastoin :) Olen päättänytkin (tai ollaan) että tässä ollaan tosissaan, ja kunnolla. Mutta kaikki ajallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaisen hyvin ajoitettu! Eikös se yleensä mene niin, että kun toinen on kiinnostunut niin toinen ei. Sitten jossain vaiheessa osat vaihtuu. Ajoitus on kyllä kaiken a ja o! ;)

      Poista
  10. Tapasimme ensimmäisen kerran uimarannalla, sitten torilla ja siitä se sitten lähti. 25 -vuotishääpäivä on ensikuussa ja olen edelleen rakastunut "kalaeemeliini" :-)
    Tänään pääsin tuoksuttelemaan kehumaasi L´instant de Guerlainia. Oi mikä tuoksu. Todella tyylikäs, seksuellikin tuoksu. Todella harvoin ihastun näin päätä pahkaa johonkin tuoksuun, tuo pitäisi saada.
    Aurinkoinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aurinkoinen kuin jaoit tämän!

      Eikö olekin ihana tuoksu! Monet eivät sano L`instantia ensimmäiseksi, kun puhutaan Guerlainin klassikoista, mutta mun mielestä se ehdottomasti kuuluu niihin. On vielä ihan huikean pitkäkestoinen iholla, vaikka oma suosikkini on EdT, EdP-versiossa ei ole mielestäni sitä samaa keveyttä mitä EdT:ssä. Ehkäpä siitä tulee myös sinun nimikkotuoksusi. En itse ole siihen melkein 10 vuodessa vielä kyllästynyt. ;)

      Poista
  11. Kiva postaus ja vastaukset. :)

    Mä tapasin mieheni 17 vuotta sitten perinteisesti paikallisessa yökerhossa. Muutamana viikonloppuna tanssittiin discossa ennen ekoja treffejä. Siinä ennen kunnon tutustumista kävi ilmi, että meidän vanhemmat ovat asuneet samaan aikaa Saksassa aikanaan, meidän isät olivat työkavereita ja komennuksella siellä. Mun mies on käynyt meillä, kun mä olin n. 1 v ja hän 2 v. ja meillä on villatakki ja myssy, mitkä on ollut meillä molemmilla käytössä. <3

    Mies oli tyypillinen urheilijanuorukainen, pelasi futista ja sählyä. Nykyään äijäiässä viihtyy parhaiten perhokalastaen ja myös jääkiekkomaalin suulla. Mä en ehtinyt juurikaan hankkia huonoja enkä hyviä kokemukia miehistä ennen nykyistä ja ihan hyvä niin. Hyvä mies ja isä, saamme hänet yhdeksän päivän päästä puolen vuoden rauhanturvakomennukselta kotiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana teidän kahden tarina! <3

      Ei enää sitten kauaa, kun mies kotiutuu. :) Yhteisestä ajasta varmaan osaa ottaa kaiken irti, kun toinen ei ole aina kotona.

      Poista
  12. Minä tapasin mieheni viime syksynä niinkin hienossa paikassa kuin World of Tanks. Se on peli.

    Hän oli jäänyt minun frendilistalle jostain syystä jonkun pari vuotta sitten pelatun kännikomppanian jälkeen, kun tuli vierailemaan silloisen klaanini matsissa. Pidin koko viime kevään taukoa pelaamisesta ja sitten syksyllä, kun ekaa kertaa käynnistin taas pelin, niin tsättäsin muutamalle jätkälle frendilistaltani ja nykyinen mieheni oli yksi heistä. En ollut aiemmin tsättäillyt hänelle, en kertaakaan, vaikka olin lisännyt listalleni silloin joskus. Siitä se sitten lähti.

    Noin parin viikon päästä hän tuli käymään luonani uhkarohkeasti ja jotenkin vaan yhtäkkiä meillä olikin parisuhde.

    VastaaPoista
  13. Työpaikalla tavattiin. :) Ystäväni oli kiinnostunut miehestä ja mua ei voinu vähempää kiinnostaa. Kunnes kerran pikkujouluissa tuli juteltua enemmän, niin molemmin puoleinen kiinnostus heräsi. :) Ystävä hyväksyi tämän, onneksi. Nyt ollaan oltu yhdessä 8 vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kimurantimpi alku. Onneksi kaikki kuitenkin luonnistui loppujen lopuksi!

      Poista
  14. Ihana tarina, niin kuin rakkaustarinat tapaavat olla. :)

    Oma mieheni löytyi Suomi24 treffisivustolta! :D Olin elämäni ensimmäiset 22 vuotta aikamoinen epäonnen soturi mitä tulee parisuhteisiin. Tyypit, joita tapailin vaikuttivat aina väärilta tai sitten he eivät olleet minusta kiinnostuneita, joten meikäläinen oli se porukan yksinäinen. Kesäkuussa 2010 sitten yksi ystäväni vinkkasi, että kannattaisi liittyä Suomi24:n treffipalveluun. "Jos ei se mitään tuo, niin ei se viekään." Ja tuumasta toimeen...

    Ehdin olla rekisteröityneenä 5 päivää, kun sain viestin, jossa kysyttiin, että "Mitäs kuuluu pikkunainen?" Minua tuo lähestymistapa nauratti, varsinkin kun olen 173 cm, joten erityisen pieneksi minua ei voi kutsua. Noh, mies, joka viestin lähetti oli itse 191 cm, joten hänen rinnallaan olisin varmasti pieni. :D Siitä sitten alkoi mese laulaa ja tapasimme livenä jo muutaman päivän kuluttua. Sillä tiellä ollaan edelleenkin. :)

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi24 on niin legendaarinen! :D Et sitten kauaa ehtinyt palstalla vanheta. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives