Gamarde – Tuulahdus Ranskasta


Olen usein kertonut, että luonnonkosmetiikka on lähellä sydäntäni. Useista sarjoista löytyy monia lempituotteitani. Olin mielettömän innoissani, kun pääsin eloNaturan kautta tutustumaan ranskalaiseen Gamardeen. Luonnonkosmetiikassahan saksalaiset yleensä hoitavat edullisten tuotteiden puolen ja ranskalaiset ovat usein hieman hinnakkaampaa. Gamarden tuotteet ovat sen sijaan aavistuksen edullisempia kuin monien ranskalaisten kanssasisarien. Koska ranskalaiset luonnonkosmetiikkasarjat ovat järjestäin olleet laadukkaita, odotin, että myös Gamarde vastaisi tähän toiveeseeni.
Gamarde-luonnonkosmetiikka on suunniteltu yhdessä proviisoreiden ja ihotautilääkäreiden kanssa ja siksi se sopii erityisen hyvin herkälle ja helposti ärsyyntyvälle iholle. Ranskassa Gamardea myydäänkin lähinnä apteekeissa. Tuotteet perustuvat rikkiä sisältävän Gamarde-les Bains -mineraaliveden ja luomulaatuisen arganöljyn yhteisvaikutukseen. Lisäksi tuotteissa käytetään paljon Provencelle tunnusomaisia, luomulaatuisia eteerisiäöljyjä, kukkavesiä, sekä muita 100% luontaisia kasvikunnan raaka-aineita. Tuotteet ovat Cosmebio sertifioituja. Lisäksi yritys on mukana reilun kaupan projekteissa ja tekee yhteistyötä esim. marokkolaisen barbeeriheimon naisyhdistyksen kanssa.


LAIT NETTOYANT DOUCEUR PUHDISTUSMAITO 200G, 22,50€
Oma ihoni on pintakuiva, joten sain puhdistustuotteista testattavakseni Puhdistumaidon. Sarjaan kuuluu myös Puhdistuvaahto. Tämän kohdalla yllätyin heti iloisesti. Itse ajattelen, että kun puhutaan puhdistusmaidosta tuote on koostumukseltaan melko juoksevaa nestemäistä ainetta. Tämä ei ollut ja hyvä niin. Gamarden Puhdistusmaito on koostumukseltaan jotain puhdistusmaidon- ja voiteen välistä. Se ei ole ihan yhtä paksua kuin voide, mutta huomattavasti paksumpaa kuin maito, en silti kuvailisi sen koostumusta emulsiomaiseksikaan, sillä se on aavistuksen paksumpaa. Puhdistusmaito on erittäin miellyttävän liukas levittää iholle sisältämiensä öljyjen (argan,- appelsiini- hasselpähkinäöljy ja palmarosan) tuote poistaa iholta vaivattomasti vahvemmankin meikin. Koin, että meikki ikäänkuin suli kasvoilta pois. Kun huuhdeltaessa kasvoille lisää vettä, tuote muuttuu maitomaiseksi. Iho jää miellyttävän pehmeäksi. Olin jopa yllättynyt tämän tehokkuudesta. Tuote on todella riittoisaa ja veikkaan, että testijakson jälkeenkin tästä isosta tuubista riittää iloa vielä pitkäksi aikaa. Puhdistusmaidossa tuoksuu omaan nenääni selkeiten arganöljy, taustalla vähän myös appelsiinia.


LOTION APAISANTE DOUCEUR KASVOVESI 200ML, 22,50€
Sarjan kasvovesi on pakattu lasipulloon. Tämä varmasti jakaa mielipiteitä. Itselleni se antaa ihanan ylellisen fiiliksen, mutta tarkkana saa olla, koska pullo on varsin painava. Pullon suuaukosta saa annosteltua tuotetta sopivan määrän vanulapulle, mutta en näe, miksi tätä ei voisi kaataa vaikka suoraan kämmenelle ja siitä taputella kasvoille. Olen tehnyt itse molempia. Kasvovesi on laventelin tuoksuinen ja koin sillä olevan selkeästi rauhoittavan ja ihon punaisuutta vähentävän vaikutuksen. Iho on ollut aina käytön jälkeen raikas ja kosteutetun tuntuinen. Kaikki kireys on loistanut poissaolollaan. Ihana kasvovesi, jos pitää laventelin tuoksusta.


EAU MICELLAIRE DOUCEUR PUHDISTUSVESI 200ML, 22,50€
Gamardea testatessa olen viimeistellyt puhdistuksen sarjan Misellivedellä. Aamulla olen käyttänyt tätä ainoana puhdistustuotteena. Olen testaillut blogissani aiemminkin misellivesiä ja minusta oli ihan oikeutettua, että laitoin Gamarden veden samalle linjalle muiden testattujen kanssa. (aiemmat vertailut täällä ja täällä) Ei muuta kuin Goshin vedenkestävää kajalia käteen, misellivettä lapulle ja pyyhkäisy. Kuvat eivät paljoa jätä tilaa selittelyille, minun testauksissani Gamarden misellivesi on misellivesin aatelia. Tämä olikin yksi niistä tuotteista joiden löytymisestä olin eniten iloinen. Misellivesi on pakattu lasipulloon. Siinä on suutin, josta nestettä tulee melko terävänä suihkeena (ei hienojakoisena), joten suoraan kasvoille tuotetta ei kannata suihkuttaa. Kasvojen pyyhintään riittää kolmisen suihkaisua vanulappuun. Olen kokenut tämän todella kosteuttavaksi, tuote lupaakin 46% enemmän kosteutetun ihon tunnin levityksen jälkeen. Ei jätä mitään epämiellyttävää kalvoa vaan ihanan raikkaan ja rauhoittuneen oloisen ihon. Sisältää mm. kasviperäistä hyaluronihappoa, aloe veraa, kasviperäistä glyseriiniä ja malvankukkauutetta. Tuotteessa on vieno raikas tuoksu, mutta luettelisen melkein tuoksuttomaksi.


CRÈME RICHE KOSTEUSVOIDE 40G, 25€
Täyteläinen Crème Riche yllätti minut. Olin ensimmäisellä kerralla tämän kanssa hämmentynyt. Olin puhdistanut kasvoni Gamarden tuotteilla, laittanut seerumia ja niissä oli ollut aika samanlainen tuoksumaailma, kunnes pääsin tähän voiteeseen. Tämä tuoksuu vähän karkille. Miellyttävän raikas, mutta samalla hieman makea. Olisin voinut levitellä tätä jo pelkästä tuoksun ilosta kasvoilleni. Voide on melko täyteläistä, mutta se imeytyy silti nopeasti ihoon. Sopi myös tosi hyvin meikinalusvoiteeksi, eikä mikään meikkivoide lähtenyt rullautumaan tämän päällä. Meikki tarttui hyvin ja pysyi koko päivän. Iho oli testijakson ajan tosi pehmoinen ja huomasin ihoni pitävän kovasti tästä voiteesta. Plussaa annan myös tuubista, jota on helppo kantaa mukana. Voide sisältää mm. kasviperäistä hyaluronihappoa, aloe vera -uutetta, arganöljyä ja E-vitamiinia. Kesällä itselleni varmasti hieman liian hoitavaa, mutta talvella ihan parasta. Aion ensi talveksi hankkia tätä tuubin varastoon.


SÈRUM NUIT UUDISTAVA SEERUMI 30ML, 45€
Seerumi kuuluu Gamarden Anti-age -sarjaan. Testijakson aikana käytin seerumia iltaisin voiteen alla. Uudistava seerumi on pakattu lasiseen pumppupulloon, josta öljymäistä seerumia on helppo annostella. Yksi pumppaus riittää koko kasvoille. Tuoksuu voimakkaasti rosmariinilta. Tuoksu kuitenkin haihtuu jonkin ajan päästä. Öljymäinen tuote levittyy liukkaasti kasvoille ja oma pintakuiva ihoni imaisi tämän alta aikayksikön sisäänsä. En tiedä mitä ihmeitä tämä rosmariinin eteeristä öljyä, vehnänalkioöljyä ja E-vitamiinia sisältävä seerumia teki yö aikaan iholleni, mutta aamulla peilistä vastaan katsoi pehmeä, kiinteä ja virkeä kasvojen iho. Ensiksi hieman pelästyin voimakasta rosmariinintuoksua, mutta tulokset nähtyäni annoin sitä hieman anteeksi.


NUTRITION INTENSE MASQUE DOUCEUR RAVITSEVA KASVONAAMIO 40G, 26€
Ravitseva kasvonaamio on tarkoitettu kosteuttamaan, ravitsemaan ja rauhoittamaan kuivaa, sekä ärtynyttä ihoa. Naamio on koostumukseltaan hyvin paksua ja täyteläistä voidetta. Tuoksussa rosmariinia (ei niin voimakkaasti kuin seerumissa) ja arganöljyä. Naamiota levitetään ohut kerros kasvojen iholle ja annetaan vaikuttaa n. 10 minuuttia, jonka jälkeen se huuhdellaan pois. Sisältää arganöljyä, valkoista savea, rosmariinin eteeristä öljyä, sekä hasselpähkinäöljyä. Naamion jälkeen ihon oli pehmoinen, kuivat kohdat tasoittuneet ja ihohuokoset hieman pienentyneet.
Testijakson aikana minulle muodostui Gamardesta omanlaiseni kuva. Koin tuotteiden koostumusten, tehokkuuden ja laadukkuuden olevan täysin hieman arvokkaampien ranskalaisten sisarien tasolla. Mikä yllätti minut positiivisesti. Pakkausten ulkomuoto on raikas ja helposti lähestyttävä. Puhdistusmaito, Misellivesi ja Kasvovoide olivat sellaisia tuotteita, joita tulen varmasti hankkimaan jatkossakin, koska ne olivat loistavia. Tuoksumaailma on omanlaisensa laventelia, rosmariinia, karkkimainen poikkeus ja miltein tuoksuttomuutta. Luulen, että joidenkin tuotteiden tuoksut ovat sellaisia, jotka jakavat mielipiteitä. Esim. rosmariini on tuoksuna oli todella hallitseva varsinkin seerumissa ja laventeli kasvovedessä. Tiedän, että nuo kaksi tuoksua jakavat mielipiteitä. Ihoni tuntui todella pitävän sarjasta, sillä se oli testausjakson ajan aivan loistavassa kunnossa. Keyword: Love ♥ Gamarde.

Onko Gamarde teille tuttu? Suosikkeja?

Gamarden tuotteita voit tilata eloNaturan verkkokaupasta täältä.
Tuotteet lehdistönäytteitä, saatu testiin blogin kautta.
  1. Virpi
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 16:08 (2 kuukautta ago)
    Kuvat: tulppaaninlehtien aatelia! Selasin kuvia uudestaan edestakaisin ja ihmettelin lehtien värivaihtelua ja kauneutta.

    Uusi sarja kuulostaa tehokkaalta:) Puhtaat yrtintuoksut ovat kovasti mieleeni, varsinkin rosmariini ja laventeli, mutta arganöljy tökkii kaikesta tehostaan huolimatta. Välttelen sitä suorastaan.

    Vastaa

    Jonna H.
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 16:35 (2 kuukautta ago)
    Tulppaaninlehdet on musta kauneimmillaan, kun ne alkaa olla hieman eilisiä. Muistan sunkin blogista ne yhdet kuvat kuihtuneista tulppaaneista. ;) Niihin tulee sellaista erilaista syvyyttä ja kauneutta, mitä niissä ei tuoreena.

    Taidat olla eka, joka sanoo ettei välitä Arganin tuoksusta. Näissä se on melko hento ja rosmariinit ja laventelit ovat kyllä hallitsevia. Mutta ymmärrän hyvin tuon, jos joku tuoksu tökkii niin se tökkii.

    Vastaa

    Belladonna
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 19:00 (2 kuukautta ago)
    Uusi tuotemerkki mulle, kuulostaa mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta.

    Vastaa

    Jonna H.
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 19:24 (2 kuukautta ago)
    Ehdottomasti kannattaa, jos käyttää misellivesiä niin suosittelen aloittamaan siitä. :)

    Vastaa

    hellin
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 19:02 (2 kuukautta ago)
    Misellivesi kuulostaa hyvältä!

    Vastaa

    Jonna H.
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 19:24 (2 kuukautta ago)
    No se on ihan loistava!

    VastaaPoista
  2. Kissis
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 19:20 (2 kuukautta ago)
    Mulla on joitakin tän merkin juttuja, nyt käytössä puhdistusgeeli. Ihan ookoo, mutta hmm…Tuoksuakin mietin, pidänkö vai en. :D

    Vastaa

    Jonna H.
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 19:24 (2 kuukautta ago)
    Tuoksut takuulla jakaa mielipiteitä, kuitenkin osassa tuotteita aika voimakkaita.

    Vastaa

    Fani
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 09:41 (2 kuukautta ago)
    Mua kiinnostaisi tuo kasvovesi ja misellivesi! Jotenki pelkkä tuo lasipullo iskee täysin!

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 09:56 (2 kuukautta ago)
    Musta on kans melko jännä tapa pakata noi lasiin, mutta varovaisuutta tarvitaan. :)

    Vastaa

    Jenni
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 09:45 (2 kuukautta ago)
    Minulla on kasvoissa ilmeisesti perioraalidermatiittia jonka synnytys laukaisi. Paikallisesta luontaistuotekaupasta sai GamArden näytteitä joista otin miselliveden, puhdistusmaidon ja sebo-control voiteen ja creme riche voiteen. Pidin kaikista muista paitsi riche voiteesta (jäi liukumaan iholle) eikä ihottumakaan regoinut tuotteisiin. Päädyin ostamaan miselliveden ja kuorinnan täysikokoisina ja olen ollut tyytyväinen. Kuorinta tuntuu lähes rakeettomalta vaikka ei olekaan.

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 09:57 (2 kuukautta ago)
    Kiva kuulla Jenni sinun käyttökokemuksia, varsinkin tuo, että herkkäihosi ei reagoinut noihin negatiivisesti. Itsellä on todella pintakuiva iho ja tuo Riche upposi siihen nopeasti. Misellivesi on ihan mielettömän hyvä tuote tässä sarjassa. :)

    Vastaa

    Riitta
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 16:29 (2 kuukautta ago)
    Ihan uusi tuttavuus mulle, tai en ainakaan ole kuullut nimeä enempää. Misellivesi ja öljy jäivät hieman kutkuttamaan, voisin harkita tilaavani.

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 18:02 (2 kuukautta ago)
    Misellivesi on huippu, suosittelen. <3 Öljy on myös hyvä, jos tykkää rosmariinista. ;)

    VastaaPoista
  3. Tiia K
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 16:53 (2 kuukautta ago)
    Aivan uusi sarja minulle, mutta näyttää aivan ihanalta ja hyvin ranskalaisilta. <3

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 18:03 (2 kuukautta ago)
    Ranskalaiset osaa tietyn tyylikkyyden ihan kaikessa, jopa kosmetiikassa. :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives