Hämmästyttävää ja puhdistavaa kauneutta


Itselleni ensin oli hot cocoa, sen jälkeen coconut frosting, myöhemmin hope in jar ja purity. Tutustuin philosophyyn ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten, enkä edes kiellä, etteikö ensi-ihastuminen olisi koskenut kauniin yksinkertaisia pakkauksia, suihkugeelien herkullisia nimiä ja niiden vielä herkullisempia tuoksuja. Kun tutustuin brändiin paremmin, ihastuin myös heidän filosofiaansa. Philosophy uskoo, että elämä vaatii pienten ihmeellisyyksien huomaamista. Tuo kokemisen ihme, joka kantaa myös omaa elämääni, antaa meille mahdollisuuden elää, nauraa, rakastaa ja uskoa elämään. 

Tuotemerkki lähestyy kauneutta ihonhoidon näkökulmasta. Tuotteilla onkin vahva tieteellinen tausta. Philosophyn perusti vuonna 1996 Cristina Carlino joka on ihonhoitoalan yrittäjä, jolla on yli 30 vuoden kokemus alalta. Hänen ensimmäinen yrityksensä oli biomedic, joka valmisti ihonhoitotuotteita plastiikkakirurgeille ja ihotautilääkäreille. Tuotteet onkin suunniteltu huolehtimaan ihosta ja tuottamaan hyvää mieltä. Sanoma ja tuotteet ovat lyöneet läpi, siitä kertoo varmaan se, että vuonna 2010 philosophy oli nopeimmin kasvava kosmetiikkasarja USA:n markkinoilla.


Pakkaukset ovat iloisia ja niihin painetut tekstit saavat hieman pimeämmänkin päivän näyttämään valoisemmalta. 

Oma pitkäaikainen suosikkituotteeni philosophylta on purity made in simple 3 in 1 -cleanser for face and eyes. Puhdistaja on voittanut useita palkintoja ja se sopii melkein tuoksuttomana myös herkälle iholle. Poistaa hyvin meikin ja 3 in 1 -tuotteena aivan loistava mukana matkoilla. Suomestakin on saatavilla kätevää 90 ml:n matkakokoa. Vaikka itselläni onkin aika paljon kokemusta philosophyn ihonhoitotuotteista ja suihkugeeleistä, on tuoksusarjojen tuotteet jääneet vuosien saatossa itselleni etäisemmiksi. Maahantuoja lähettikin minulle testiin juuri niitä kaipaamiani tuoksusarjojen helmiä.

Sarjan tuoksut ovat puhtaita, naisellisia ja henkilökohtaisia. Kun tuoksut sekoittuvat yhdessä käyttäjän ominaistuoksun kanssa, niistä tulee hyvinkin yksilöllisiä tuoksuja. Tällaisissa puhtaissa tuoksuissa mielestäni tuo yksilöllisyys entisestään korostuu ja sama tuoksu voi tuoksua todella erilaiselle käyttäjästä riippuen. Tuoksuja on kolmea erilaista: amazing grace, pure grace ja living grace, joista minä sain testattavakseni amazing grace -suihkugeelin ja vartaloemulsion, sekä pure grace -tuoksun.


amazing grace firming body emulsion 480 ml, 42,80€

Kiinteyttävä vartaloemulsio on tarkoitettu kuivalle ja ikääntyvälle iholle. Sen tuoksussa on ripaus naisellista bergamotia ja myskiä, sekä muguet blossomsia. (kielo) Koostumus on emulsiomaisen ohutta, mutta ei missään nimessä "litkua". Levittyy helposti iholle ja imeytyy nopeasti, jättäen pehmeän tuntuisen ja vienosti raikkaalta tuoksuvan ihon. Tämä on loistava heille, jotka eivät välttämättä välitä tuoksuista, mutta haluaisit vartalotuotteen kuitenkin tuovan hyvän ja pehmeän tuoksun iholle. Kosteuttavina aineina mm. glyseriinia, macadamian siemenöljyä, oliiviöljyä ja sheavoita. Kosteustehot olivat hyvät, eikä ihoa alkanut kiristämään käytön jälkeen.


amazing grace shampoo, bath & shower gel 480 ml, 21,40€

Suihkugeeli on 3 in 1 -tuote eli tällä voi pestä hiukset ja vartalon, sekä käyttää kylpyvaahtona. Olen testannut philosophyn suihkugeelejä aikaisemmin omille hiuksilleni ja esim. reissussa ollessa. Kun haluan välttää monien purnukoiden mukana kantamista, ne toimivat hyvin. Eivät takuta hentoa ja ohuttakaan hiusta liikaa, mutta pesevät silti päänahan puhtaaksi. Itselläni on kuitenkin käsitellyt hiukset ja kotioloissa käytän mielelläni niihin tarkoitettuja shampoita. Vartalo saa sitten nautiskella hiustenkin puolesta.

Kaunis helmiäishohtoinen vaaleanpunainen geeli muodostaa iholla pehmeän vaahdon. Tuoksussa jälleen vartaloemulsiostakin tutut bergamotti, myski ja kielo. Jättää iholle hennon kukkaisen ja puhtaan tuoksun, joka kyllä häviää melko nopeasti. Ei kuivata ihoa. 


pure grace edt 60 ml, 42,80€

 Runsaan kokoiseen 60 ml:n pulloon pakattu pure grace yllätti. Itsehän en ole vesituoksujen suuri ystävä, pidän enemmän runsaista ja hyvinkin naisellisista tuoksuista. Ainoa puhdas ja raikas vesituoksu mistä olen tähän mennessä todella pitänyt, on Cleanin Fresh Laundry.

Saippuainen, puhdas ja vedellinen sopivat täydellisesti kuvaamaan pure grace -tuoksua. Yksi oman elämäni ihanimmista asioista on mennä nukkumaan raikkaisiin vasta vaihdettuihin puhtaisiin lakanoihin. Tämän fiiliksen saan täydellisesti irti tästä tuoksusta, pitää vain malttaa odottaa hetki. Ihan ensimmäiseksi nenääni tuoksuu todella voimakkaasti laventeli, jonka hallitsevuus kuitenkin häviää iholla hyvinkin nopeasti (onneksi). Tuoksussa on käytetty myös lummetta, myskiä, bergamotia ja jasmiinia. Kun nuuhkuttelen rannettani seitsemän tuntia tuoksun laiton jälkeen, on jäljellä enää vieno puhtaan pyykin tuoksu. Juuri se tuoksu, josta pidän eniten. Valitsisinkin tämän virkistämään lämpimiä kesäpäiviä ja raikastamaan ihoa kuumiina kesäöinä. Suosittelen sellaisille, jotka eivät voi sietää liian raskaita tuoksuja vaan haluvat tuoksua vain ja ainoastaan raikkaan puhtaalle.

Onko philosophy teille tuttu? Lempituotteita?

Tuotteita on voinut ostaa maaliskuusta lähtien Sokos-tavarataloista, Emotion-myymälöistä, sekä tilattua Sokoksen verkkokaupasta

Tuotteet saatu blogin kautta.







  1. Tutustuin philosophyyn vasta jokin aika sitten pr-tapahtumassa, mutta olin kyllä täysin myyty. Päädyin ostamaan itselleni saippuoita kaksin kappalein (Cinnamon buns nam!) ja nyt postissa on tulossa ihana luksuskuorinta jota pr-jutussa kokeilin kädelle. On se vaan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cinnamon buns on ihana, mä luulen, että olisit rakastanut tuota hot cocoata, harmi, että sitä ei ainakaan toistaiseksi ole enää ostettavissa. sniff. Jään odottamaan juttua tuosta kuorinnasta. :)

      Poista
  2. Tässä on juuri sellaisen näköisiä tuotteita, joita mielellään katselee kylpyhuoneessaan. Kauniita ja yksinkertaisia, ja kertomasi mukaan vielä täyttä asiaa. Onneksi näitä saa nyt kaikkialta, ja tekee kyllä mieli mennä tekemään lähempää tuttavuutta pikapuoliin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi! Kaiken hyvän tuominen tänne tuntuu vähän kestävän, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

      Poista
  3. Silmä lepää, niin eleettömön kauniit putelit.

    VastaaPoista
  4. Valtavan ihania kuvia, Jonna! (Upeita, upeita, upeita!) Philosophy ei ole mulle tuttu sarja, mutta ehdottomasti pääsevät testiin jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Testaa ihmeessä se purity, se on loistava!

      Poista
  5. Tämä on minulle ihan uusi sarja. Pakkaukset kyllä houkuttelevat. Amazing Grace on mahtava nimi. Tulee mieleen Amazing race ja Grace Kelly. :D Hinnat ovat kyllä hurjia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tuo 60 ml:n tuoksu on mielestäni tosi edullinen, koot kun yleensä on sen 30 ml:ä. Suihkugeeli toki on vajaat 20€, mutta koko on kuitenkin melkein puoli litraa, kun esim. Laveran 150 ml:n suihkugeeli maksaa 8,95 €.

      Poista
  6. Tuotteet näyttää ihanissa kuvissasi niin syötävän suloisille, että on ihan pakko saada ne myös itselle, aina vaan ihastelen kauniita kuviasi, mitä linssiä käytät kuvissa? Kuvat ovat niin ihana valovoimaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on ihan halppis Canon EF 50mm f/1.8 II -linssi. :)

      Poista
  7. Ei ole tuttuja, mutta tahtoisin kyllä kokeilla =) Hajuvesipullosta tuli mieleen Clean ja tahtoisin heti päästä tuoksuttelemaan Philosophyn tuoksuja! Tuota saamaasi hajuvettä olisi mielenkiintoista tuoksutella siksikin kun siinä on laventelia ja sen tuoksusta en hirvittävästi pidä. Mutta jos se tosiaan haihtuu ja lopulta tuloksena on puhtaan pyykin tuoksu..oih, mikä sen parempi tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan laventelia miestentuoksuissa, omissa menee joukossa, mutta hallitsevana tosi ei-juttu. Tuosta tosiaan jännästi haihtuu se hyvinkin nopeaan ja sitten jää se pyykki, ihana!

      Poista
  8. "sopii tuoksuttomana loistavasti myös herkälle iholle."- tuotteesta löytyy hajusteainesosa linalool. Ei siis täysin hajusteeton.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives