Mikä ihana kesäloma!
Joko olet viettänyt lomasi vai onko se vielä edessä? Millaisia lomasuunnitelmia sinulla on?
Ihonhoitorutiini matkalla
Olen sanaton miten tämä kesä on tuntunut ikuisuudelta, samaan aikaan päivät vaan ovat vilahdelleet ohi. Vuosi on ollut hurja. Helmikuussa myytiin asunto, jossa olimme asuneet 15 vuotta. Maaliskuussa muutettiin uuteen asuntoon. Sen jälkeen alkoi totuttelu uuteen. Itselläni otti aikansa, itseasiassa reilut pari kuukautta, että aamulla olin edes kartalla, missä heräsin. Vapun tienoilla tuli takatalvi. Toukokuun puolessa välissä alkoi kesä, joka jatkuu vaan tänäkin päivänä. Heinäkuun lopussa alkoi loma ja Instagramissa minua seuranneet saattoivatkin huomata, että lähdimme heti loman aluksi matkalle. Rodoksesta on vähitellen tullut toinen kotimme, jossa mieli lepää. Siellä pääsee irti arkisista askareista ja ajatuksista. Matkalta kotiuduttua elämä oli pari päivää yhtä pyykinpesua ja tavaroiden järjestelyä. Tottakai koti piti myös siivota parin viikon pölyistä. Kesälomani jatkuu vielä tämän viikon, mutta ensi viikolla alkaa taas arki.
Ennen matkoilla ollessa ihoni saattoi mennä jopa huonompaan kuntoon. Kuntoon vaikuttaa helposti ilmasto, erilainen vesi jne. Pahinta on, jos vielä muuttaa omaa ihonhoitorutiiniaan ja ottaa mukaan uusia tuotteita. Matkat eivät ole oikea hetki uusien tuotteiden kokeilemiseen. Joten tälläkin kerralla otin mukaan vain suosikkituotteitani.
En ole ottanut lähes kymmeneen vuoteen lainkaan aurinkoa. Mutta tärkein tuote on silti tietenkin aurinkosuoja. Kasvoille ei ole Riemannin P20 SPF 50+ (13,50 €) voittanutta. Voiteen kun levittää kasvoille aamulla, sitä ei tarvitse enää päivän aikana lisätä. Tuote on vedenkestävä, eikä sisällä hajusteita. Olen aiemmin käyttänyt tästä kasvoille tarkoitettua SPF 30+ -versiota, mutta se on ilmeisesti lopetettu ja ainoastaan SPF 50+ on saatavilla. En tykkää yhtä paljon tämän koostumuksesta kuin pienemmän suojakertoimen versiosta. Tämä jätti kasvot huomattavasti kiiltävimmiksi ja jouduin lisäämään päälle mineraalimeikkipuuteria, etten olisi kiiltänyt kilometrin päähän. Joten en voi suositella tätä versiota rasvoittuvalle iholle. Muuten voide toimi yhtä hyvin kuin pienemmän suojakertoimen tuote. Vaikka kävelimme paljon ja istuimme luonaalla terassilla, ei kasvojen ihosta ottaneet maksaläiskät valtaa.
Huulien suojaus on asia, jonka moni unohtaa. Suojakertoimellista huulivoidetta pitää lisätä lähes jatkuvasti, koska se kuluu esim. vettä juodessa. Tykkään kiinteämmän oloisista tuotteista, jotka kestävät edes vähän kuumuutta. Mikään ei ole kamalampaa kuin sulatunut huulivoide. Tällä kertaa mukana oli *Labellon Sun Protect Lip Balm SPF 30 (3,90 €), joka on todella hyvä peruspuikko. Yleensä nämä suojakertoimelliset eivät ole niitä kosteuttavampia tuotteita, ei tämäkään ja siksi minulla onkin yötä varten sitten aina ihan eri tuote huulille mukana.
En voisi edes kuvitella lähteväni matkalle ilman *Elizabeth Arden Eight Hour Creamia ( TARJOUS 27,90 € norm. 36,95 €). Matkalle kannatta ottaa aina yksi monitoimituote, joka toimii oikeastaan mihin vain. Tätä kun siveli iltaisin huulille, pysyivät huulet pehmeinä. Sopii hyvin mahdollisiin auringonpolttamiin, pieniin arpiin, ihon kuiviin kohtiin, olenpa kiinnittänyt tällä jopa pieniä hiussuortuvia ja kulmakarvojanikin. Sandaaleissa kuivuvat kantapäätkin rakastavat voidetta.
Mikä ihana loma!
Kesäloma vetelee viimeisiään. On ollut paras loma aikoihin. Syksy on ollut lämmin, luonto näyttää lokakuussa siltä, miltä se on yleensä näyttänyt syyskuussa. Sopii hyvin, en kaipaa lokakuun sateita, kuollutta luontoa tai pimeyttä. Se, että puissa on vieläkin lehtiä, tuo kummasti pirteyttä päiviin.
Olimme puolisoni kanssa syyskuun lopussa kaksi viikkoa reissussa ja blogin lukijat kyllä tietävät missä. ^_^ En ole matkailija joka etsii aina uusia paikkoja vaan haluan löytää jokaisella matkallani samasta paikasta jotain uutta. Vaikka olen käynyt Rodoksella nyt kymmenen kertaa, jokainen kerta löydän jotain uutta. Saari yllättää joka kerta. Se vaatii vain sen, että osaa katsoa ja etsiä. Tälläkin kertaa tuli kuljettua lukemattomia kujia, joissa en ennen ollut kävellyt. Havannoitua yksityiskohtia, jotka olivat aiemmin menneet ohi. Yksityisellä päivän kestävällä saarikierroksella opimme paikasta taas valtavasti lisää. En jaksa koskaan lakata ihmettelemästä saarelaisten ystävällisyyttä. Tämä on saanut minut ymmärtämään, miten pintaraapaisun paikoista voi saada päivän, muutaman päivän tai viikon kokemuksen aikana.
Miten sinun syksysi on lähtenyt käyntiin? Syyslomasuunnitelmia?
Lomalla!
Kolmisen viikkoa lomailtu ja voin sanoa, että on ollut paras kesäloma vuosiin. Olen päässyt oikeasti irtautumaan omasta arjesta ja omista rutiineista. Se on tehnyt järjettömän hyvää. Aivot ovat tällä hetkellä aivan erillaisessa lomatilassa kuin useampaan vuoteen. Olo on kuin olisi palannut toisesta maailmasta ja tavallaan onkin. Yhdentoista päivän maiseman vaihdos ja poistuminen Suomesta tässä välissä teki hyvää. Oli vapauttavaa olla noinkin pitkä aika ilman tietokonetta. Puhelin toki oli mukana, mutta sen selaaminen oli minimissä. Käytin sitä lähinnä valokuvien ottamiseen. Päätin, ettei lomani ole someloma, koska silloin se ei olisi minulle lomaa. Tuli luettua ja käveltyä. Alkukesästä murtunut jalkakin tuntui kestävän hyvin, vaikka välillä piti kuunnella sen olotuksia. Yhdentoista päivän aikana kilometrejä kertyi melkein 82, mikä on hyvä saavutus, kun on koko ajan kuuma, välillä kosteakin ja korkeuseroja.
Reissussa ollessa on toki aina omat haasteensa – meno ja tulo vaativat aina oman veronsa, joten on kiva viettää loppuloma kotona. Loma sai kyllä ajattelemaan, että miten sitä voisi täällä kotonakin edes pikkaisen viilata omia rutiineja vähemmän kuluttavaksi. Tuntuu, että kaikkia arkipäivän asioitakin on hirveä kiire suorittamaan, ihan turhaan. Pitäisi opetella erilainen mentaliteetti asioiden tekemiseen. Sitä jopa huomaamattaan alkaa kävelemään nopeammin. Kiire, se tuntuu hallitsevan kaikkea. Olen päättänyt, että se loppuu nyt.
Miten sinun syksy on alkanut?
Medik8 – Helppoa ja tehokasta ihonhoitoa matkalla
MAINOS: MEDIK8
Moni pakkaa matkalle mukaan laatikon pohjalle kertyneitä kosmetiikkanäytteitä. Olin ennen sellainen. Onneksi minulle vihdoin valkeni jo vuosia sitten, ettei se ole kovin järkevää. Ihoni reistaili usein reissussa ja mietin, mistä se mahtoi johtua. Aloinkin pohtimaan millainen rasite matkustaminen on iholle. Kukapa ei stressaisi matkustamisesta ja stressi tunnetusti vaikuttaa ihoon negatiivisesti. Tähän vielä kun otetaan mukaan matkan aiheuttamat mahdolliset erilaiset lämpötilan vaihtelut, ilmastointi, kaupunkilomien ilmansaasteet, aurinko ja erilainen vesijohtovesi, niin siinäpä iholle haastetta ja kunnon shokkihoitoa kerrakseen.
Matkalla iho kaipaa sekalaisen näytepussiarsenaalin sijasta erityistä huomiota. Jos iho on herkkä, saattaa olla, että satunnaisilla näytepusseilla hoidettu ihonhoito näyttäytyy iholle aivan muuna kuin lepolomana. Tämän vuoksi kannattaa luottaa matkalla niihin omiin luottotuotteisiin, silläkin uhalla, että ne toisivat kassiin lisäpainoa. Onneksi nykyään monista tuotteista on myynnissä hyvän kokoisia matkakokoja, joista tuotetta riittää viikon matkan ajaksi.
Medik8 on ollut jo pitkään yksi suosikki ihonhoitosarjoistani. Merkiltä löytyy tuotteita, joita käytän osana ihonhoitoani säännöllisesti, vaikka välillä testaankin uusia tuotteita. Sarjan tuotteet ovat tehokkaita ja toimivia, mutta silti myös tarpeeksi hellävaraisia. Ne ovat loistavia matkalle mukaan otettavaksi. Eniten tilaavieviä puhdistustuotteita löytyy näppärinä riittoisina matkakokoina ja muut tehotuotteet ovat normaalikokoisinakin helppo mahduttaa laukkuun mukaan.
MILLAISIA TUOTTEITA PAKKAAT MATKALLE MUKAAN? KÄVITKÖ KESÄLLÄ MATKOILLA?
Kaikki tuotteet löydät Medik8 omilta verkkosivuilta täältä. Liittymällä uutiskirjeen tilaajaksi saat 15%:n alennuksen ostoksestasi.