Mistä tiedän, että kirja on ollut itseni mielestä hyvä? Siitä, että en malta laskea sitä kädestäni vaan odotan hetkeä milloin pääsen lukemaan sitä uudestaan. Eilen olin käymässä ystäväni luona, meillä oli oikein mahtava päivä. Kirja oli kuitenkin junamatkat mukana ja suorastaan ahmin sitä tunnin junamatkan määränpäähän ja takaisin.
Ensimmäisen luvun jälkeen ajattelin, että miksi ihmeessä tästä kirjasta ei ole tehty elokuvaa? Pystyin kuvittelemaan tiettyjä suomalaisia näyttelijöitä tiettyihin rooleihin. Tästä tulisi mahtava elokuva, voittaisi varmasti Jussi-patsaita, ajattelin.
Kirjan teksti on helposti lähestyttävää ja juoksevaa, tylsiä hetkiä kirjassa ei ole. Päähenkilöhahmoista omahoitaja Mikael tuli minulle läheisemmäksi kuin hänen outo potilaansa Olavi. Oliko Olavi sitten liian outo makuuni, ehkäpä. Vai kumpi lopuksi olikaan oudompi Olavi vai Mikael?
Sain kirjan päätökseen n. vuorokausi sitten, enkä silti ole vielä ihan varma, mitä mieltä olen teoksen lopusta. Illalla viimeisen sivun kohdalla tuli pieni pettymys, nytkö se jo loppui? Olen yrittänyt jäsennellä viimeisen vuorokauden itselleni kirjan lopun vaiheita. Saattaa olla, että nämä solmut aukeavat vasta ajan kanssa. Joka tapauksessa kirjan loppuhuipentuma oli todella taitavasti kirjoitettu. Se saa varmasti sinut niinkuin sai minutkin hämmästyksestä ymmyrkäiseksi.
Kirja jätti ajattelemista pitkäksi aikaa, enkä varmasti unohda ihan heti tätä lukukokemusta. Kiitos mieheni ja kiitos Marko Hautala, että soitte minulle tämän mahtavan muutaman päivän lukuelämyksen.
Seuraavaksi lähteekin lukuun Marko Hautalan Torajyvät, Tammi 2011.
