Voihan varpaat!

Aluksi heti varoituksen sana, te jotka podette varvas -tai jalkakammoa lopettakaa lukeminen välittömästi! Urbaanista sanakirjasta löytyy jalkafobialle hauska sana: frodofobia. Kaikki Taru sormusten herrasta elokuvia seuranneet tajuavat, millaiset Frodon jalat ovat. Kysehän on tietenkin näistä:


Kivat, vai mitä? 

Tänään kuitenkin puhutaan varpaista. Ne ihanat kamalat varpaat. Minun piti kirjoittaa tämä juttu jo monta kuukautta sitten, mutta jostain syystä unohdin sen. Ajatuksen sain, kun luin Saara Sarvaksen juttua kynsien geelauksesta. Siellä keskustelulaatikossa hänen pienet ja söpöt varpaankynnet herättivät hymistelyä. Jotenkin tuo keskustelu osui ja upposi. Nimittäin omat varpaani tai siis lähinnä isovarpaani ovat aina olleet pieni vitsin aihe. Olen ottanut asian toki aina huumorilla.


Aluksi vielä tälläinen lievästi hämäävä kuva, jossa jalka on upotettuna Karibian santaan, ettekä pääse suoraan katsekontaktiin isovarpaani kanssa.

Isovarpaani ovat ylöspäin kippurassa, urbaanilegenda suvussamme kertoo, että varpaistani on tullut tälläiset, koska minulla oli pienenä suutuksissani tapana potkia talon betoniperustusta. Itse en kyllä usko tähän teoriaan. Sillä muistini mukaan nämä ovat kyllä äitini peruja. 


Itse olen ollut aina sitä mieltä, että varpaani ja jalkani ovat ihan kivat. Paitsi oikeasti tuo isovarpaan malli kyllä estää täysin tietynlaisten kenkien käytön. Jalkani ovat se perus 38-39, joka tietää sitä, että kengän kokoni on aina alennusmyynneistä loppu. Monista kapealestisistä italialaisista kengistä voin vain haaveilla.

Löytyykö lukijoiltani outoja jalkoja tai varpaita?

Ps. Varpaankynsien lakka on China Glazen Dandy Lyin`Around.


 



  1. Sulla on tollaset söpöt ja nätit varpaat, mun varpaat on pitkät ja ihan laihat, siis kirjaimellisesti luuta ja nahkaa. Oon aina ollutkin kateellinen muiden söpöistä varpaista. :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä löytyy, pottuvarpaan vieressä olevat varpaat (apua, miksi niitä kutsutaan?) ovat mun mielestä ihan kuin nuijapäät, ovat siis hupaisan malliset =) Lisäksi samaisen varpaan kynsi vasemmassa jalassa on kovera ja se tuokin oman haasteensa esim. kynsien leikkaamiseen. Lisäksi mokoma kynsi hankaa aikojen saatossa paksujenkin sukkahousujen kärjen rikki, se pitäisi muistaa pitää tarpeeksi lyhyenä vaan eihän sitä muista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, etten ole ainoa! Tuli tuosta sukkahousujutusta mieleen, että oma isovarpaani kynsi tekee saman (sukkikset rikki), jos sen päästää kasvamaan liian pitkäksi.

      Poista
  3. Mulla on todella pienet varpaat. Siis oikeasti. Huvittavinta oli erään jalkahoitajan ensikommentti "voi kuinka pienet ja söpöt". Usein kokonsa (leveä, rintava jalkaterä) puolesta sopivat sandaalit joutuu hylkäämään sen vuoksi, että vain pikkuisen varpaan päitä kurkistaa sandaalin eturemmin alta ja varsinaiseen kenkään jää senttikaupalla tyhjää tilaa kärkeen.

    Jeps, sopivat sandaalit käytetään sitten viimeiseen kantalappuun saakka...

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives