Vanhat lukijani ovat saattaneet huomata, että blogini on pari viime kuukautta käsitellyt reilummin kevyitä aiheita kuten kosmetiikkaa ja ehkä hivenen normaalia vähemmän syvällistä pohdintaa. Tähän on ollut syy. Kun yksityiselämässä valmistautuu henkisesti johonkin raskaaseen, on blogiin samalla helpompaa kirjoittaa jostain kevyestä, se saa oman mielen pysymään pirteänä.
Olen aikoinaan kertonut blogissani mummostani, jonka luona kasvoin koko lapsuuteni. Mummo oli minun "äitini". Mummolta pihistämäni huivinkin olen esitellyt.
Heinäkuun loppupuolella tapahtui kuitenkin jotain ikävää ja mummo joutui sairaalaan. Siinä samassa päättyi myös 17 vuotta kestänyt kirjeenvaihto, joka alkoi, kun muutin pois kotoa. Minulle tuo kirjeiden loppuminen oli valmistautumista tulevaan. Mummolla oli kuitenkin ikää jo 90 vuotta.
Näin mummon parisen viikkoa sitten. Meillä oli sairaalassa oikein ihana pitkä iltapäivä. Luulen, että me molemmat tuolloin tiesimme, että se kerta olisi viimeinen.
Muistan, kun lähdin sairaalasta. Normaaleiden hyvästelyjen jälkeen, käännyin sairaalan ovella katsomaan vielä kerran sängyssä makaavaa mummoa ja sanoin uudelleen heipat. Nyt jälkeenpäin ajateltuna ne olivat minun hyvästini mummolle. Tuolla viimeisellä kerralla mummoni myös halasi mieheni, kun saavuimme ja lähdimme. Tätä hän ei ollut koskaan ennen tehnyt.
Viime yönä mummo nukkui pois. Minulle jäi kuitenkin muistot, huivi ja kirjeet.
"Death is opposite of birth.
Death is not opposite of life.
What takes birth dies
but the life continues."
- Anonymous
Itkuhan tätäm lukiessa tuli.. :'( Paljon jaksamista murunen ja niin kuin sanoit, onneksi aina on muistot. <3
VastaaPoistaVoi miten surullista. Kaunis tarina kuitenkin, lämmin osanottoni.
VastaaPoistaPaljon voimia surun keskelle!
VastaaPoistaSyvimmät osanottoni ja lämmin halaus <3
VastaaPoistaKyynel tuli silmään täälläkin :( Lämmin osanottoni ja voimia suureen suruusi <3 <3
VastaaPoistaLiian tuoreessa muistissa on samanmoinen tilanne toissakeväältä kun omalle mummolleni ne viimeiset heipat sanoin :( Ikävä on raastava <3
Osanottoni suruusi. Voimia <3
VastaaPoistaOtan osaa <3
VastaaPoistaLuin juuri huivi-postauksenkin ja nyt pillitän täällä myötätunnosta. Jaksamista murheen keskellä ja osanottoni suruusi.
VastaaPoistaVoi Jonna! Otan osaa suruusi. Aivan ihana mummo. <3
VastaaPoistaOsaanotot suruusi!
VastaaPoistaLämmin osanotto Jonna. Voimia ja jaksamista surutyöhön!
VastaaPoistaLämmin osanottoni! Jaksamista ja voimia tuleviin viikkoihin!
VastaaPoistaJoskus sen vain tietää. Kun näin isäni viimeisen kerran, käännyin lähtiessämme katselemaan hänen loittonevaa selkäänsä ja ajattelin, että tämä taisi olla viimeinen kerta kun näemme. Niin kuin se olikin. Muisto nostaa aina kyyneleet silmiini, mutta toisaalta se on myös lohdullinen ja kaunis muisto, omalla tavallaan.
Lämmin osanottoni.
VastaaPoistaVoimia ja jaksamista raskaaseen aikaan!
VastaaPoistaKiitos kaikille! Ja Mohn: Se oli todella jännä tunne! Jotenkin surullinen, mutta silti rauhoittava. Mitään ei jäänyt sanomatta.
VastaaPoista<3
VastaaPoistaOsanottoni suruusi. Miten ihanaa,että sinulle jäävät nuo kirjeet muistoksi mummosta. Voimia raskaaseen elämänvaiheeseen!
VastaaPoistaOsanottoni! Ne kirjeet, ne ovat rakas aarre kun suru on kaipuu ja muistot hymyilyttävät! Oma mummoni kuoli 10 vuotta sitten, kirjeet häneltä ovat yhä tallessa, niitä on ihana lukea ja muistaa rakasta mummoa. <3
VastaaPoistaVoimia suruun! <3
Otan osaa. Voin kuvitella kuinka korvaamattomia nuo kirjeet (ja huivi myös) ovat sinulle ♥
VastaaPoistaLämmin halaus, Jonna <3
VastaaPoistaOlen pahoillani <3
VastaaPoistaLämmin osanottoni. Kauniisti kirjoitettu juttu. <3
VastaaPoista